DNA yrittää kiertää asiakaspalvelun lakon
DNA Finlandin kännykkäliittymien asiakaspalvelu on ollut lakossa tänään klo 10 alkaen Aditro Customer Services Finlandin työnseisauksen takia. Lakko johtuu meneillään olevista työehtosopimusneuvotteluista. Toimihenkilöunionin mukaan kesällä tehtyä sopimusta rikotaan, kun työntekijät halutaan siirtää heikompien ansioiden ja etujen sopimukseen. DNA kehittelee jo kiertotietä lakkoon..
DNA Finlandin asiakaspalvelutuotannon johtaja Petteri Niemi sanoo, että lakosta huolimatta tälläkin hetkellä operaattori yrittää hoitaa kriittiset toiminnot, kuten liittymien avaamiset ja sulkemiset. Niemi kertoo, että kännykkäliittymien laskutuksen asiakaspalvelu toimii kyllä.
DNA ei myöskään jää odottelemaan lakon päättymistä, vaan työseisauksen mahdollisesti jatkuessa avaa yhteydet toiselle kumppanille. Ensimmäiset yhteydet avataan jo tänään, ja niitä laajennetaan tarvittaessa.
Niemi kertoo, että DNA Finlandin nettisivuille tulee lähiaikoina tieto erillisestä numerosta, jossa kerrotaan mistä saa apua kiireisissä asioissa.
Aditro Groupin henkilöstöjohtaja Marja Ijäs kertoo Tietokone-lehdelle, että erimielisyydet koskevat 1.10. voimaan astuvaa työehtosopimusta (TES), johon DNA:lta siirtyneet noin 110 asiakaspalvelijaa siirtyvät. He ovat Kouvolassa, Taivalkoskella ja Vantaalla.
Kiista koskee ansiotason laskua
Marja Ijäs sanoo, että kaikki Aditrossa työskentelevät asiakaspalvelijat haluaan samaan TES:iin. Hänen mukaansa DNA:n asiakaspalvelijoiden etuja tai palkkaa ei haluta heikentää, ja sopimusten väliset erot luvataan hyvittää.
Aditron mukaan kiistasta neuvotellaan tänään klo 13. Neuvotteluun on kutsuttu luottamusmiehet paikalle. Toimihenkilöunionin mukaan mitään neuvotteluita ei käydä silloin, vaan asiasta sovitaan nyt liiton tasolla.
TU katsoo, että DNA-konsernin kanssa sovittiin ennen DNA:n asiakaspalvelun ulkoistamista, että asiakaspalvelijoihin sovelletaan tietoliikenne- ja informaatiotekniikka-alan työehtosopimusta. Aditron työntekijät taas ovat palvelualan sopimusten piirissä.
Liiton mukaan työehtosopimuksen vaihtaminen heikentää merkittävästi asiakaspalvelun työntekijöiden ansiotasoa.








