Eaton nimitti uuden vetäjän Suomessa
Häiriöttömän sähkönsyötön laitteiden eli upsien valmistaja Eaton Power on nimittänyt tuotantotalouden DI:n Petri Koskisen tehtaan- ja toimitusjohtajakseen.
Petri Koskinen on aloittanut maaliskuun alusta lähtien Eatonin tehtaanjohtajana ja toimitusjohtajana. Yhtiö kehuu olevansa yksi harvoista tietotekniikka-alan yrityksistä, joilla on tuotantoa Suomessa.
Koskinen aloitti yhtiössä vuonna 1988 ja on toiminut useissa tuotteiden markkinoinnissa, logistiikassa ja taloushallinnossa. Viimeisimmäksi hän toimi talousjohtajana vastuullaan logistiikka, tietotekniikka ja taloushallinto.
Koskinen ottaa ohjat myönteisessä kehitysvaiheessa, kun yrityksen liikevaihto Suomessa vuonna 2006 oli 109 miljoonaa euroa, kasvua 29 prosenttia edellisvuodesta. Työntekijöitä on 279, ja työntekijämääräkin kasvoin edellisvuoden 262:sta. Eaton Power Quality laskee olevansa Suomen ups-markkinajohtaja 60 prosentin markkinaosuudella.
Paineita halvempien kustannusten maihin
Suomessa Eaton valmistaa Powerware-merkkisiä upseja sekä myy myös muun muassa häirittömään sähkönsyöttöön liittyviä palveluita ja ohjelmistoja. Tuotantoa on ollut Suomessa 1960-luvulta lähtien, alunperin Firskarsin nimellä.
Petri Koskinen kertoo, että korkean osaamisen tuotantoa ja tuotekehitystä on tarkoitus jatkaa Suomessa tulevaisuudessakin.
"Pitkän tähtäimen trendi on, että yksinkertainen työ siirtyy halvemman työvoimakustannusten maihin, ja meidän on keskityttävä korkean jalostusarvon tuotteisiin ja tuotekehitykseen Suomessa", Koskinen sanoo Tietokone-lehdelle. "Yksinkertaisempi työ tullaan hankkimaan alihankkijoilta halvemmista maista."
Koskisen mukaan yksinkertaisemman työn siirtymistä kompensoivat uudet tuotteet ja tuotekehitys, joten näillä näkymin työntekijämäärä ei vähene Suomessa.
Koko kansainvälisen Eaton-konsernin liikevaihto vuonna 2006 oli 12,4 miljardia dollaria (noin 9,4 miljardia euroa). Yhtiöllä on 60.000 työntekijää maailmanlaajuisesti, ja konserni toimii yli 125 maassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Ohiossa USA:ssa.








