Effi innostui drm-käänteestä
Applen ja EMI-levy-yhtiön eilen julkistama päätös luopua musiikin kopiosuojauksista on herättänyt suurta riemua Effin (Electronic Frontier Finland ry) piirissä. Yhdistys vaatii, että myös suomalaiset verkon sisältöpalvelut seuraavat esimerkkiä.
EMI sallii netin musiikkikauppojen myydä tuotantoaan ilman drm-suojauksia. Tarjoukseen on tarttunut ensimmäisenä Apple, jonka Itunes-kaupasta saa suojaamatonta musiikkia toukokuusta lähtien. Hinta on hieman korkeampi, mutta niin on myös ladattavien musiikkitallenteiden laatu.
Asiakkaan etu
"Nyt tehty päätös osoittaa lopullisesti oikeaksi Effin kannan siitä, että kopiosuojaukset eivät ole välttämättömiä verkon sisältöbisneksessä. Opetusministeriö ja ÄKT ry ovat tähän asti lähinnä nauraneet meille, mutta onneksi maailmalla ymmärretään liiketoiminta ja tekniikka vähän paremmin", Effin varapuheenjohtaja Ville Oksanen riemuitsee.
Hänen mukaansa Itunesin ja EMI:n ilmoitus merkitsee sitä, että laillinen verkkomusiikki on aidosti kilpailukykyinen cd:n kaltaisten fyysisten tuotteiden kanssa.
"Toivomme, että suomalaiset musiikin verkkokaupat tajuavat mistä tuuli puhaltaa ja alkavat käyttää rahansa kopiosuojausten rakentamisen sijaan asiakkaita palvelevien toimintojen toteuttamiseen. Tässä todellakin riittäisi työtä tehtäväksi, sillä kyseiset palvelut eivät toimi lainkaan esimerkiksi Apple- tai Linux-käyttäjille", Effin puheenjohtaja Tapani Tarvainen jatkaa.








