Elisa horjuu laajakaistan jaossa
Operaattoreiden suhtautuminen kodin laajakaistan jakamiseen vieraille langattomasti vaihtelee. Yksi tämän kieltävistä on Elisa. Tilanne on kiinnostava, kun tytäryhtiö Saunalahti rakentaa wlan-jakajien yhteisöä.
Tietokone-lehti kertoi Saunalahden yhteisöpalvelusta eilen. Idea on, että jakamalla oman laajakaistansa pääsee hyödyntämään muidenkin verkkoja ja saa Saunalahdelta ilmaisen tukiaseman. Niitä on Saunalahden mukaan tilattu jo lähes 2000.
Saunalahden johtaja Panu Lehti vakuutti, että emoyhtiö Elisa sallii laajakaistan jakamisen. Lehden mukaan olennaista on se, että Wippies-yhteisössä vieraat näkyvät Saunalahden ip-osoitteilla ja liikenne on erotettu kodin liittymästä omaan vpn-tunneliinsa.
Laajakaistapuolen osastopäällikkö Tiina Kovero Elisalta kuitenkin sanoo, että kotiliittymän jakamisen kielto ulkopuolisille on edelleen voimassa sopimusehdoissa.
"Sopimusehdoissa sanotaan, ettei jakaminen ole sallittua. Ymmärrämme toki, että näitä yhteisöjä on, joissa tilanne voi olla toisenlainen."
Jaettu liittymä ei vähennä liittymämenekkiä
Kovero korostaa, että sopimusehdolla halutaan muistuttaa liittymän haltijan vastuusta. Jos jaettua yhteyttä käytetään laittomuuksiin, jäljet normaalisti osoittavat siihen liittymään, joka on jaettu.
"Meidän systeemimme on rakennettu eri tavalla kuin esimerkiksi FON, sillä vierailija saa operaattorin ip-osoitteen", Panu Lehti kertoi.
Julkisuudessa on arvioitu, että operaattorit haluaisivat kieltää laajakaistan langattoman jakamisen, jotta laajakaistaliittymiä menisi enemmän kaupaksi koteihin. Tiina Kovero kiistää väitteen.
"Näissä yhteisöissä lähtökohta on se, että kotona pitää olla oma laajakaista. Ne eivät siten vaikuta suoranaisesti operaattorin liiketoimintaan."
FON, Sparknet ja Viron wifi.ee ovat perustelleet, että wlan-liittymän jakaminen voi jopa lisätä laajakaistaliittymän kysyntää, jos oman yhteyden lisäksi pystyy tarjoamaan yhteyden myös vierailleen.
Jakamiseen puututaan ongelmatapauksissa
Kysymykseen siitä, etsiikö Elisa aktiivisesti jaettuja kotiliittymiä, Elisalta on vaikea saada suoraa vastausta.
"Jos jaetun liittymän kanssa tulee ongelmia, siinä kohtaa puutumme asiaan. Enemmän tämä menee niinpäin, että seuraamme ilmeneekö ongelmia, ja puutumme ongelmatilanteisiin."
Suomessa on jo yksi rikostapaus, jossa jaettua naapurin yhteyttä käytettiin rikosten tekemiseen. Jäljet osoittivat siten poliisitutkinnassa ensin väärään osoitteeseen. Silloin kyse oli kuitenkin kokonaan avoimesta wlan-verkosta.








