Elisa ihmettelee DNA:n hsdpa-väitteitä
DNA:n johtajat kehuivat eilen tiedotustilaisuudessa päivittäneensä koko 3g-verkkonsa ensimmäisenä Suomessa hsdpa-tekniikkaan. Tilaisuudessa väitettiin, ettei kilpailija Elisan kaikkia 3g-tukiasemia olisi vielä päivitetty. Elisa kiistää väitteen perättömänä.
Osastopäällikkö Eetu Prieur Elisasta sanoo, että koko Elisan 3g-verkko päivitettiin hsdpa-tekniikkaan maaliskuussa 2006, ja verkko avattiin yleisölle huhtikuussa.
"Elisan hsdpa-päivitys, joka lanseerattiin 6.4.2006, oli maailman ensimmäinen ison operaattorin tekemä hsdpa-päivitys koko 3g-verkkoon. Elisan hsdpa-verkko oli viime marraskuuhun asti myös ainoa Pohjoismaissa", Eetu Prieur sanoo. Syksyllä Tre Ruotsissa avasi oman hsdpa-verkkonsa toisena operaattorina Pohjoismaissa.
DNA:n edustajat perustelivat väitettään sillä, että Elisan verkkoa olisi tutkittu ja havaittu, ettei kaikkia tukiasema olekaan päivitetty umts:stä nopeampaan hsdpa:han.
Elisan mukaan DNA:n perustelu on hyvin erikoinen. "Tämä on radiotekninen asia. Kun mennään solun reuna-alueelle, hsdpa ei enää aina välttämättä toimi", Prieur kuvaa.
3,6 megabittiin asti ei päästä mobiilikäytössä
Prieurin mukaan Elisa on myös ensimmäisenä päivitttänyt hsdpa-verkkonsa Suomessa modulaatioon, joka tukee 3,6 megabitin enimmäisnopeutta. Tällä hetkellä nopein yritysasiakkaille myytäv nopeusluokka on kaksi megabittiä, koska siihen uskotaan päästävän käytännössä.
Suomen Ericssonin toimitusjohtaja Janne Laitala toppuutteli myös eilen DNA:n tiedotustilaisuudessa sekoittamista nimellisnopeutta käytännön nopeuksiin, joita käyttäjä voi saavuttaa.
Laitala arvio, että 3,6 megabitin teoreettisen kapasiteetin verkossa käyttäjän saavuttama nopeus voisi olla mobiilikäytössä 800 kilobitistä 1,5 megabittiin sekunnissa.
Kiinteissä asennuksissa nopeudet voivat olla parempia, koska paikallaan olevalle terminaalille ei tule kättelyä tukiasemien välillä (handover) ja radiotien häiriöt ovat vähäisemmät. Nopeuksiin vaikuttaa myös etäisyys tukiasemasta ja se, onko tukiasemaan näköyhteyttä. Seuraavien päivitysten myötä kiinteiden pisteiden enimmäisnopeus käyttäjälle voisi olla Laitalan mukaan 3,5–4,0 megabittiä.








