Elisa julkisti puheluhintansa EU-maissa

Voimaan 30. elokuuta
Elisa julkisti puheluhintansa EU-maissa

Teleoperaattori Elisa on vahvistanut Euroopan Unionin sisäisen verkkovierailun puheluhintansa elokuun lopusta alkaen. Sääntely koskee EU.n sisällä soitettuja ja vastaanotettuja puheluita, ja hinnat ovat Elisalla Soneran tapaan eurotariff-asetuksen enimmäisrajan mukaiset. Hintojen luvataan laskevan vähän kerrallaan tulevaisuudessa.

Osastojohtaja Einari Kanerva Elisasta kertoo puhelimitse, että hinnat asettuvat EU:n asetuksen enimmäisrajalle operaattoreiden välisten tukkuhintojen vuoksi, joille EU on asettanut enimmäisrajat. Kanervan mukaan hinnat voivat vielä laskeakin, kun tukkuhintojen kehitys nähdään noin vuoden kuluessa.

Puheluiden soittaminen EU:ssa 27 jäsenmaan sisällä maksaa siis noin 60 senttiä minuutissa ja vastaanottaminen noin 29 senttiä minuutissa. EU:n asettamat enimmäishinnat ennen veroja ovat 49 ja 23 senttiä.

Sääntely ei koske tekstiviestejä. Niistä Elisa veloittaa jokaisessa jäsenmaassa veroineen noin 28 senttiä.

EU:n asetus ei koske myöskään mobiilidataa, mutta EU:n tietoyhteiskuntakomissaari Viviane Reding on vaatinut niiden laskemista tai sääntelyn uhkaavan. Isot operaattorit ovat Euroopassa jo tarjonneetkin datapaketteja matkustaville asiakkailleen.

Suomessa toistaiseksi vasta Saunalahti on julkistanut edullisempia datahintoja ulkomaille. Emo-operaattori Elisa seurannee lähiaikoina perässä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös