Elisa nopeuttaa 3g-verkkoaan
Elisa aloittaa tiistaina 3g-verkkonsa nopeuden kaksinkertaistamisen yritysasiakkaiden eniten käyttämissä kohteissa. Uuden 2 megabitin maksiminopeuden uskotaan palvelevan erityisesti yrityskäyttäjiä, jotka tarvitsevat liikkuvan työn mahdollistavia nopeita yhteyksiä.
Uutta 3g-nopeutta voidaan hyödyntää aluksi kannettavissa tietokoneissa, joissa päätelaitteena toimii uutta nopeutta tukeva tietoliikennekortti tai usb-modeemi. Vuoden 2007 aikana markkinoille on tulossa yhä laajempi valikoima myös mobiililaajakaistanopeuksia tukevia hsdpa-matkapuhelimia.
Dataliikenne kasvaa
Nopeudennoston lisäksi Elisa laajentaa tänä vuonna 3g-verkkoaan. Ohjenuorana tässä on yrityskäyttäjien palveleminen entistä paremmin. Vuoden loppuun mennessä mobiililaajakaistapalvelun piirissä ovat esimerkiksi kaikki merkittävät lentoasemat sekä useimmat kongressikeskukset ja hotelliketjujen hotellit.
"Matkaviestinverkossa välitetty dataliikenne moninkertaistui viime vuoden aikana. Tämä näkyy myös yritysasiakkaidemme parissa tekemässämme käyttötarvetutkimuksessa", Elisan tarjoomajohtaja Anssi Okkonen kertoo.
Sonera ilmoitti loppuvuodesta parantavansa 3g-verkkonsa peittoa laajentamalla sitä uusiin kaupunkeihin.








