Elisa uskoo ratkoneensa laskutussotkut
Elisa on viime kuukausina kompastellut asiakashallintajärjestelmiensä kanssa. Asiakkaille tämä on näkynyt laskutuksen ja palvelun tahmaamisena. Nyt ongelmien kerrotaan olevan historiaa, ja laskuttamatta jääneet kännykkäpuhelut pannaan maksuun pikapuolin.
Elisa kertoo panostaneensa viime kuukausina asiakashallinta- ja laskutusjärjestelmien laatuun, mikä on käytännössä merkinnyt niiden osittaista halvaantumista. Muutoksen vuoksi laskutusaikataulut ovat menneet sekaisin, mikä on antanut pitkän maksuajan kesän puheluille.
Nyt operaattori kirii vahinkoa takaisin ja heinäkuun puhelinlaskut saadaan kaikille asiakkaille lokakuun loppuun mennessä. Laskutusväliä myös tihennetään siten, että neljän seuraavan kuukauden aikana laskutetaan viiden kuukauden puhelut eli laskuja putoilee kolmen viikon välein.
"Olemme pahoillamme siitä, että uudistus on ajoittain ruuhkauttanut asiakaspalvelumme, viivästyttänyt laskutustamme ja aiheuttanut epätietoisuutta asiakkaillemme. Teemme parhaamme, jotta pääsemme laskutuksen ja asiakaspalvelun osalta mahdollisimman nopeasti normaalitilanteeseen", Elisan palvelujohtaja Liisa Hakoinen pahoittelee.
Hän myöntää, että asiakaspalvelun ruuhkat jatkuvat vielä lähikuukausina.
Tihentyvän laskutusrytmin vuoksi Elisa tarjoaa asiakkaille lisäaikaa laskujen maksamiseen erillisellä maksusopimuksella.








