Emusic pinnistelee Itunesin perässä

Toiseksi suurin nettimusiikkikauppa
Emusic pinnistelee Itunesin perässä

Playlist-julkaisu kertoo, että Emusic-nettimusiikkikauppa on myynyt kaikkiaan yli 150 miljoonaa musiikkikappaletta. Sadan miljoonan raja ylitettiin runsaat kahdeksan kuukautta sitten, ja myyntitahti on tällä hetkellä noin kuusi miljoonaa kappaletta kuukaudessa.

Monesta muusta musiikkikaupasta poiketen Emusic ei myy yksittäisiä kappaleita tai albumeita, vaan säännöllistä kuukausimaksua vastaan saa ladata tietyn määrän kappaleita 30 vuorokauden aikana. Esimerkiksi 13 eurolla kuukaudessa saa 30 latausta, ja 21 euroa oikeuttaa korkeintaan 75 kappaleeseen.

Emusicin valikoimassa on yli kaksi miljoonaa kappaletta, jotka edustavat suurimmalta osin itsenäisten levy-yhtiöiden tuotantoa ja valtavirrasta poikkeavaa musiikkia. Emusicin kappaleet ovat 192 kilobitin kopiosuojaamattomia mp3-tiedostoja, eikä mitään rajoituksia niiden kopioimiseksi cd-levyille tai mp3-soittimiin ole.

Emusic mainostaa itseään netin toiseksi suurimpana digitaalisen musiikin kauppana. Matkaa alan ykköseen Itunesiin on kuitenkin vielä reilusti. Apple ilmoitti pari viikkoa sitten myyneensä palvelunsa kautta jo kolme miljardia kappaletta.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös