Eniro uudistaa hakupalvelunsa
Eniro on uudistamansa eniro.fi -hakupalveluaan web 2.0 -henkiseksi. "Paikallinen hakupalvelu on enemmän kuin hakemisto tai hakukone", varatoimitusjohtaja Stefan Anderson kuvailee. Uusi hakupalvelu yhdistää Eniron omien tietokantojen annin sekä nettihakujen tulokset. Sen esiversio avattiin samaan aikaan myös Ruotsissa ja Tanskassa.
Hakupalvelu on muutaman viikon ajan julkisessa beetatestissä. Sen aikana halutaan siloitella viimeiset rypyt näkymättömiin ja varmistaa toimivuus erilaisissa käyttötarkoituksissa ja ympäristöissä. Lopullinen julkaisu tapahtunee tammi-helmikuun taitteen tuntumassa.
Andersson ottaa esimerkiksi hakupalvelun mahdollisesta käytöstä sopivan ruokaravintolan etsimisen. "Siitä halutaan usein saada muutakin kuin yhteystiedot. Asiakasta saattavat kiinnostaa aukioloajat, ajoreitti, muiden käyttäjien kommentit ja niin edelleen."
Reitti- ja karttapalveluissa käytetään uutta dynaamista karttaa, jonka kautta näkee suoraan reitin varrella olevat palvelut, sääkamerat ja liikennetiedotukset.
Paikallisuus valttina
"Nettihauissa eräällä G:llä alkavalla yhtiöllä on vahva asema, mutta Suomessa se tarjoaa toistaiseksi vain nettihakuja. Ehkä tällaisten palvelujen tarjoaminen kiinnostaa jossain vaiheessa myös muita Yahoon ja Microsoftin kaltaisia kansainvälisiä yrityksiä", Stefan Anderson puntaroi kilpailutilannetta.
Eniro.fi käyttää Googlea nettihakuihin.
"Paikallisuus on meidän vahvuutemme, on vaikea nähdä, että globaali toimija pystyisi hankkimaan sen tiedon, mikä meillä on", toimitusjohtaja Ilkka Wäck säestää.
Paikallisesti kilpakumppanina on lähinnä Fonectan www.fi-palvelu, joka uudistui syksyllä "Tällä hetkellä olemme toiminnallisuudessa edellä", Anderson sanoo.
Ilkka Wäck uskoo uudistetun eniro.fi-palvelun nousevan käytetyimpien verkkopalveluiden joukkoon Suomessa.








