Ensimmäiset piraattikoirat aloittivat työt
Malesia on ottanut ensimmäisenä maailmassa käyttöön kaksi jäljityskoiraa, jotka ovat erikoistuneet huumeiden tai räjähteiden sijasta piraattilevyjen haistelemiseen. Malesian mukaan koirat ovat tehokas ja edullinen keino etsiä piraattilähetyksiä.
Uutistoimisto Reutersin mukaan Malesian viranomaiset esittelivät kahden koiran, Luckyn ja Flon, taitoja lentorahdin tutkimisessa. Koirat löysivät ainakin esityksessä levyjä sisältäneen paketin helposti. Koirat on koulutettu tunnistamaan nimenomaan optisien levyjen, esimerkiksi cd-, dvd- ja sinilaserlevyjen, sisältämien kemikaalien haju.
Paitsi edullista, myös hyvin nopeaa
Viranomaisten mukaan koirien käyttäminen on suhteessa hyvin edullista, mutta myös erittäin nopeaa. Kymmenen minuutin aikana koirat kävivät läpi pakettimäärän, jonka tarkastamiseen tulliviranomaisilta olisi kulunut kokonainen päivä.
Malesian mukaan maan hanke on ensimmäinen laatuaan koko maailmassa. Hanketta on ollut tukemassa myös Yhdysvaltojen elokuvateollisuuden etujärjestö Motion Picture Association. Reutersin mukaan MPA hankki koirat Pohjois-Irlannista, ja niiden koulutus siellä maksoi vain alle 15 000 euroa.
Koirien kanssa työskentelyä kokeillaan muutaman kuukauden ajan eri puolilla maata, jonka jälkeen päätetään koirien vakituisesta paikasta ja hankkeen jatkosta. Malesia yrittää tehostaa piratismin vastaista taistelua osana vapaakauppaneuvotteluja Yhdysvaltojen kanssa.








