Ericsson päihitti NSN:n kotikentällä
Janne Laitala iloitsee, että Ericsson pääsee laajentamaan Elisan 3g-verkkoa.
Kännykkäverkkojen kansainvälinen markkinajohtaja Ericsson saavutti miellyttävän merkkipaalun Suomessa, kun se pääsee laajentamaan Elisan 3g-verkkoa Suomessa merkittävästi. Tähän asti Elisan ja Soneran hovitoimittaja on ollut Nokia.
"Tämä on hyvin merkittävä päänavaus", sanoo Suomen Ericssonin toimitusjohtaja Janne Laitala. "Olemme 3g-toimittaja nyt kaikille suomalaisille verkko-operaattoreille."
Elisa ja Ericsson tiedottivat eilen, että operaattori yli tuplaa 3g-verkkonsa kattavuuden ja kapasiteetin 120 paikkakunnalle ensi vuoden loppuun mennessä. "Olemme sopineet määrätyistä volyymeistä, ja toimitukset on jo aloitettu", Laitala kuvaa. Elisa ja Ericsson eivät kuitenkaan paljasta, kuinka isosta kaupasta on kyse.
Laitala arvioi, että Suomen 3g-verkkomarkkina näyttää nyt lupaavammalta kuin viime vuonna. "Tilauksia tulee enemmän kuin viime vuonna. Kaikki tekevät tänä vuonna laajennuksia verkkoihinsa."
Suomalaiset operaattorit ostavat Ericssonilta vielä pääasiassa rautaa ja ohjelmistoja. Palveluiden osuus on jäänyt pieneksi. Mantereella 3g-verkot ovat DNA:lla, Elisalla ja Teliasonera Finlandilla. Ahvenanmaalla Ericssonin asiakas on Ålands Mobiltelefon.
Osastopäällikkö Eetu Prieur Elisasta sanoo, ettei operaattori ole hylännyt Nokia Siemens Networksiä.
"Meillä on kaksi radioverkkotoimittajaa, sekä Ericsson että NSN. Yleinen trendi maailmalla on, että on enemmän kuin yksi verkkotoimittaja."
Hänen mukaansa verkkotoimittaja valitaan verkkoa laajentaessa tapauskohtaisesti. Sen tarkempaa arviota Ericssonin ja Nokia Siemens Networksin vahvuuksista ei heltiä.
Entistä nopeampaa 3g-tekniikkaa kaupan
Seuraavaksi Ericsson yrittää myydä operaattoreille entistä nopeampaa 3g-tekniikkaa. Tämän vuoden lopussa nopeutta päätelaitteesta verkon suuntaan voidaan teoriassa kasvattaa jo 1,5 megabittiin nykyisestä 384 kilobitistä hsupa-tekniikan avulla, mutta kännykkävalmistajat tai operaattorit eivät ole vielä ilmoittaneet tällaisista päivityksistä.
Ensi vuoden aikana nopeuksia päätelaitteen suuntaan voitaisiin kasvattaa seuraavien vaiheiden hsdpa-tekniikoilla teoriassa kymmeniin megabitteihin asti.
Janne Laitala muistuttaa, että uusimmat 3g-tekniikat on otettu muualla nopeammin käyttöön kuin Suomessa. Ensimmäisinä ovat edenneet erityisesti Euroopan isot maat Englanti, Espanja ja Italia. Niiden perässä tulevat Japani ja USA. Japanissa tosin kilpailevat 3g-tekniikat ovat edenneet nopeammin.
Ruotsalainen Ericsson laskee kansainvälisesti markkinaosuudekseen jo yli 40 prosenttia kännykkäverkoissa.








