Erkki Liikanen uskoo huippukoulutukseen

"Suomi ei ole kovenevassa kilpailussa yksin"
Erkki Liikanen uskoo huippukoulutukseen

Suomen Pankin pääjohtaja, entinen EU-komissaari Erkki Liikanen uskoo tietotekniikan hyödyntämisen olevan edelleen avainasemassa Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn ja tuottavuuden parantamisessa. Tänään ilmestyneessä Tietokone-lehdessä haastateltu Liikanen korostaa kuitenkin, että ict-hankkeissakin hyötyjen osoittaminen on oleellista: "Tähän mennessä on nähty valitettavan paljon projekteja, joista ovat toteutuneet vain kustannukset."

Kansainvälisessä kilpailussa myös Liikanen näkee riskin siitä, että tuotannon jälkeen korkean lisäarvonkin työt liukuvat Suomen ulkopuolelle. "Samat tutkimuksen, tuotekehityksen, innovaation ja asiakaslähtöisyyden vaatimukset koskevat yrityksiä muuallakin maailmassa", hän kuitenkin sanoo muistuttaen, ettei Suomi ole kovenevassa kilpailussa yksin.

Suomen vastaukseksi näihin haasteisiin aikoinaan valtiovarainministerinäkin toiminut pankinjohtaja tarjoaa panostamista paitsi koulutuksen määrään myös sen laatuun: "Kärjen on oltava korkea, kansainvälistä huippua."

Lisää Erkki Liikasen näkemyksiä muun muassa tekijänoikeuskysymysten suhteesta liiketoimintaan on luettavissa juuri ilmestyneen Tietokone-lehden numero 4/2007 "Profiili"-haastattelusta.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös