Espoo suodattaa nettisivuja kouluissa
Espoon kaupungin noin sadassa peruskoulussa ja lukiossa suodatetaan nykyisin nettiliikennettä lapsille ja nuorille sopimattomien sivujen torjumiseksi. Suodatus perustuu ennalta määritettyihin listoihin haitalllisiksi katsotuista sivuista, ja se tapahtuu palveluntarjoajan toimesta työasemasta riippumatta.
Tieto- ja viestintätekniikan vastuualuepäällikkö Asko Lippo Espoon kaupungista sanoo, että suodatukseen päädyttiin huolellisen 1,5 vuoden pilottihankkeen kautta, jossa oli mukana 10 koulua. Nyt järjestelmä on laajennettu Espoon jokaiseen 97 kouluun, joista 12 on lukioita.
"Kyseessä on taustalla oleva tekninen järjestelmä, jolla pyritään mininoimaan riskiä, että oppilas joutuu kohtaamaan asiatonta aineistoa. Järjestelmä ei korvaa kasvatuksellisia näkökulmia tai mediakasvatusta kouluissa", toteaa Lippo.
Järjestelmä siis suodattaa ennalta määritettyjen listojen pohjalta esimerkiksi pornoa ja väkivaltaa. Suodatus on tiukempi peruskoulun kuin lukion oppilaille, ja käyttöoikeustaso määräytyy oppilaan käyttäjätunnuksen kautta. "Se on selkeä järjestelmä, joka perustuu url-listoihin. Järjestelmä ei siis yritä arvata sivujen aihepiiriä tai sisältöä",´ sanoo Lippo.
Sulkulistan arvioi eettinen ryhmä
Fujitsu Servicesin toimittama järjestelmä toimii keskitetysti verkossa, eli se ei ole vaatinut työasemakohtaisia asennuksia. Lippo kertoo, että pilottivaiheessa 10 koulussa kokeiltiin erilaisia järjestelmiä.
Lippo sanoo, että järjestelmästä voidaan myös lähettää palautetta, jos suodatuslistalle halutaan ehdottaa uusia osoitteita, tai jokin osoite halutaan poistaa listalta.
Hänen mukaansa opettaja voi tehdä ehdotukset jo opetustilanteessa luokassa. Suodatettavia sivuja arvioi Espoossa useammasta henkilöstä muodostuva opetustoimen eettinen ryhmä.








