Espoossa avautuu avoin wlan
Tapiolassa voi päästä jatkossa avoimeejn wlan-verkkoon.
Useimmissa teknologiakaupungeissa maailmassa on rakennettu laajoja avoimia wlan-verkkoja, mutta Suomessa toiseksi suurin kaupunki Espoo ei ole halunnut näihin lähteä. Nyt kuitenkin Otaniemessä ja Tapiolassa on syntymässä verkko alueen yritysten yhteistyönä.
Hankkeen etenemisestä kertoi Helsingin Sanomat lauantaina. Paljon asutusta, yrityksiä ja oppilaitoksia sisältävälle alueelle on määrä pystyttää kymmeniä tukiasemia, joiden kautta saisi mobiililaitteilla ja kannettavilla tietokoneilla langattomasti nettiyhteyden.
Verkko toimisi pisteittäin Tapiolan liikekeskuksen ja puistojen alueilla, Keilaniemessä yritysten läheisyydessä sekä Otaniemessä kampuksen ja yritysten lähellä.
Hanketta oltiin aloittamassa jo viime vuonna, mutta se viivästyi rahoituksen puuttumisen takia. Myös tekniikkaan ja tietoturvaan liittyviä kysymyksiä haluttiin vielä selvittää. Nyt Espoon kaupunki on luvannut verkolle tukea 60 000 euroa, ja verkon pitäisi nousta jo alkusyksystä.
Hanketta vetävät alueen yrityksiä edustavat yhteistyöyritykset Tapiolan alueen kehitys ja Otaniemen kehitys.
Muualla Espoosa ei tiettävästi ole laajaa yhtenäistä wlan-peittoa, eikä kaupunki muutenkaan ole innostunut rakentamaan wlan-peittoa julkisin varoin. Espoon kaupungin tietohallintokeskuksen johtaja Marke Kaukonen perusteli kaupungin linjaa Tietokone-lehdelle syksyllä.
"Espoon linja on, että hallinnossa otetaan langattomia verkkoja käyttöön, ja Espoon kanta on, että kaupallisia palveluntarjoajia on niin paljon, ettei Espoo lähde rakentamaan laajoja avoimia verkkoja. Hallinnossa verkko on esimerkiksi Puolarmetsän sairaalassa jo pari vuotta ollut", Kaukonen sanoi.








