EU ja USA rajoittavat nettiuhkapeliä

Yhdysvaltojen tiukka kanta pysyy
EU ja USA rajoittavat nettiuhkapeliä

Yhdysvallat, Euroopan unioni, Japani ja Kanada ovat päässeet sopuun internetin uhkapelin kansainvälisistä käytännöistä, ja ratkaisu on pettymys nettiuhkapelifirmoille. Tilanne ei helpottunutkaan, vaan nettiuhkapeliä käytettiin päinvastoin pelinappulana neuvotteluissa.

Euroopan nettiuhkapeliyhtiöt odottivat, että EU painostaisi Yhdysvaltoja avaamaan omat ulkomaisilta toimijoilta suljetut markkinansa. Mutta neuvotteluissa kävikin päinvastoin. Yhdysvallat, EU, Japani ja Kanada sopivat, että Yhdysvaltojen markkinat jäävät suljetuiksi sen omille yhtiöille, ja sen omilla säännöillä, kertoo uutistoimisto Reuters.

Yhdysvaltojen säännöt ovat erittäin tiukat. Useimmat uhkapelimuodot ovat netissä kiellettyjä, ja kieltoja voimistetaan tiukoilla määräyksillä. Esimerkiksi luottokorttiyhtiöt eivät saa tilittää maksuja luvattomille nettiuhkapeliyhtiöille.

EU:lle myönnytyksiä, Yhdysvallat jatkaa rajoitussopimuksia

Neuvotteluissa EU sai vastineeksi myönnytyksiä Yhdysvalloilta. Eurooppalaisten yritysten on jatkossa helpompi toimia Yhdysvalloissa esimerkiksi tavarankuljetuksen ja varastoinnin markkinoilla.

Yhdysvaltojen nettiuhkapelin rajoitushankkeet jatkuvat, kertoo Reuters. Yhdysvallat on ilmoittanut, että se yrittää solmia samanlaisia sopimuksia esimerkiksi Intian, Antiguan, Macaon ja Costa Rican kanssa. Näistä varsinkin kolme viimeistä toimii usean kansainvälisen nettiuhkapeliyhtiön kotipaikkana, ja niiden kautta tarjotaan uhkapelejä yhdysvaltalaisille internetissä.

Tagit: Pokeri, Uhkapeli
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös