EU: Microsoft jatkaa rikoksiaan

Oracle nosti oikeusjutun vakavilla syytöksillä
EU: Microsoft jatkaa rikoksiaan

EU:n kilpailukomissaari syyttää Microsoftia siitä, että yhtiö jatkaa itsepintaisesti kilpailurikkomuksiaan. Komissaari lainasi tutkimustietoja, joiden mukaan sinä aikana kun Microsoft on väitetysti jatkanut kilpailulakien rikkomista, se on hyötynyt tilanteesta valtavasti.

Kilpailukomissaari Neelie Kroes esitteli Microsoft-näkemyksiään EU:n parlamentille, kertoo uutistoimisto Reuters. EU:n viranomaiset päätyivät kolme vuotta sitten tuomioon, jonka mukaan Microsoft syyllistyi kilpailulainrikkomuksiin. Yksi vaatimuksista, jota Microsoft ei EU:n mukaan ole suostunut vieläkään täyttämään, oli Windowsin verkkoprotokollien avaaminen kilpailijoille.

Kroes: Valtava hyöty rikoksista

Kroes on huolestunut siitä, että Microsoftin kieltäytyessä lisensoimasta protokolliaan, sen markkinaosuus on kasvanut huimasti, kertoo Reuters.

Komission mukaan Microsoftilla oli tutkimusten alkaessa vuonna 1999 alle 40 prosentin markkinaosuus työryhmäverkkojen palvelinten markkinoilla. Vuosien 2001 ja 2003 välillä osuus kasvoi 60 prosenttiin. Nyt Microsoftin markkinaosuus on jo 70-75 prosenttia.

Kroesin mukaan tähän on vaikuttanut selvästi se, että Microsoftin tuotteet toimivat verkoissa helpoimmin. Kilpailijoiden on komission mielestä vaikeampi tulla markkinoille, kun Microsoft ei suostu järkevästi lisensoimaan protokollia.

Oikeustaistot asian tiimoilta ovat edelleen kesken. Samalla komissio ja Microsoft taistelevat siitä, mikä on oikea hinta lisensoinnille.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös