EU:n hintakatto ei auta kesälomalaisia

Voimaan aikaisintaan elokuun lopussa
EU:n hintakatto ei auta kesälomalaisia

Euroopan Unionin asetus 27 jäsenmaan välisten kännykkäpuheluiden enimmäishinnoista tulee voimaan huomenna. Se ei kuitenkaan auta vielä kesällä matkustavia, sillä alhaisemmat hinnat tulevat voimaan aikaisintaan elokuun lopussa ja viimeistään syyskuun lopussa.

Eurotariffiksi kutsutun hintakaton mukaisesti verkkovieraillessa soitettu puhelu toiseen EU-maahan saa maksaa arvonlisäveroineen enintään 0,5978 euroa minuutilta.

Puheluiden vastaanottaminen toisesta EU-maasta saa maksaa korkeintaan 0,2928 euroa minuutilta.

Hinnat laskevat vielä muutamia senttejä

EU:n mukaan hinnat alenevat vielä muutamilla senteillä vuosittain. Operaattoreiden tehtäväksi jää tiedottaa asiakkailleen hinnoista, ja paikalliset viestintäviranomaiset ovat myös luvanneet julkaista hintavertailuja. Suomessa viestintävirasto valvoo, että operaattorit noudattavat asetusta.

Sonera ehti jo tiedottaa uusista kännykkäpuheluhinnoista 30.8. alkaen. Soneran hinnat ovat täsmälleen EU:n sallimat enimmäishinnat.

Sonera tosin laskee samalla roaming-maksuja myös joissakin EU:n ulkopuolisissa maissa, kuten Islannissa ja Sveitsissä. EU:n hintasääntely ei koske näitä maita. Niistä EU-maiden kännyköihin soittaminen maksaa jatkossa 85 senttiä minuutissa.

Datalle tai tekstiviesteille ei hintakattoa

Asetus on nyt voimassa kolme vuotta. Puolivälissä eli 18 kuukauden jälkeen komissio tekee selvityksen EU:n parlamentille ja ministerineuvostolle. Siinä vaiheessa arvioidaan, jatketaanko sääntelyä tai onko tarvetta puuttua myös tiedonsiirron ja tekstiviestien hintoihin.

EU:n tietoyhteiskuntakomissaari Viviane Reding on sanonut julkisuudessa moneen otteeseen, että myös datan osalta voi tulla sääntelyä, jos hinnat eivät vapaaehtoisesti laske kohtuullisemmalle tasolle.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös