EU:n kärsivällisyys Microsoftiin loppumassa
"Tämä on ensimmäinen kerta eurooppalaisen kilpailulainsäädännön 50 vuoden historian aikana, kun vastassamme on yritys, joka ei ole noudattanut päätöstä", EU:n komission tiedottaja Jonathan Todd sanoi Microsoftista. Komission kärsivällisyys alkaa olla lopussa. Myös Microsoft sanoo, ettei se ole koskaan törmännyt yhtä erikoiseen tilanteeseen.
Microsoftilla on neljä viikkoa aikaa vastata uusimpiin syytöksiin.
Uutistoimisto Reutersin mukaan komissio syyttää Microsoftia siitä, ettei se ole kolmen vuoden viivyttelynkään jälkeen suostunut lisensoimaan asiallisesti Windowsin verkkoprotokollia kilpailijoille. Lisensoinnilla pyritään varmistamaan, että kilpailijat voivat rakentaa Windows-verkkojen kanssa yhteensopivia tuotteita.
Nyt riidellään Windows-protokollien lisensointihinnoista
Komissio on taistellut Microsoftin kanssa vuosia teknisistä yksityiskohdista, mutta nyt komissio valittaa Microsoftin lisensoinnille asettamista hinnoista. Hinnat ovat komission mielestä niin korkeat, etteivät kilpailijat voi kannattavasti tehdä kilpailevia tuotteita.
"Tässä meillä on yhtiö, joka ei näytä haluavan noudattaa kilpailuviranomaisten päätöksiä", komission tiedottaja Todd sanoi Reutersin mukaan.
Microsoftin päälakimies Brad Smith sanoo kuitenkin, että Microsoft on täyttänyt oikeuden päätöksiä 15 vuoden aikana viidellä eri mantereella, mutta koskaan yhtiö ei ole törmännyt tällaisiin vaatimuksiin.








