Eurooppa laahaa perässä digimusiikissa
Kännyköiden soittoäänet tuovat vielä 40--60 prosenttia digimusiikin tuloista maailmanlaajuisesti.
Digitaalisen musiikin osuus musiikkimyynnistä on kasvanut nopeammin USA:ssa kuin Euroopassa. Sony BMG uskoo muuttuvansa tulevaisuudessa levy-yhtiöstä musiikin bränditaloksi, joka toimii niin fyysisissä kuin digitaalisissakin medioissa. Yhä pienempi osa tuloista tulee cd-äänitteistä.
"Globaalissa kehityksessä huomataan, että fyysiset äänitteet ovat laskussa, noin 21 prosenttia viimeisen kahden vuoden ajan. Sitä kompensoidaan kokoajan ainakin hyvillä kasvuprosenteilla", Sony BMG:n Suomen johtaja Kimmo Valtanen sanoi eilen. Valtanen oli mukana Sony Ericssonin tiedotustilaisuudessa.
Valtasen mukaan digitaalisesta musiikista on tullut jo merkittävä tulonlähde Sony BMG:lle ja äänitealalle. Vuonna 2004 puhuttiin kahden prosentin osuudesta kokonaisliikevaihdosta, kun vuonna 2005 osuus oli seitsemän prosenttia, ja 2006 osuus oli jo 12 prosenttia. "Pyrkimys vuodelle 2007 on 15 prosentin tasoa", Valtanen sanoi.
Suomessa vuonna 2005 noin kaksi prosenttia musiikkimyynnistä oli digitaalista, vuonna 2006 osuus nousi ÄKT:n mukaan noin 4–5 prosenttiin.
"Tavoitteena on tänä vuonna, että oltaisiin seitsemässä prosentissa, mutta uskon, että se on 10 prosenttia", Valtanen visioi. 10 prosenttia tarkoittaisi Sony BMG:n Suomen liikevaihdossa noin 1,5 miljoonaa euroa.
Levy-yhtiöstä tulee musiikkibrändiyhtiö
Sony BMG:n Yhdysvaltain markkinoilla tavoitellaan tänä vuonna 15 prosentin kasvua. Euroopassa ollaan jäljessä, ja siksi levy-yhtiön mukaan digimusiikin osuus pitäisikin pystyä tuplaamaan.
Valtasen mukaan digimusiikin vahvin trendi on mobiili, eli musiikin lataaminen kännykkään. USA:n ulkopuolella 60 prosenttia liikevaihdosta tulee mobiililaitteista ja 40 prosenttia netistä. Mobiilista suuri osa tarkoittaa vielä tosin ladattavia soittoääniä.
Myös Suomessa on syntynyt joitain digimusiikin hittejä. Esimerkiksi Lordin Hard Rock Hallelujaa myytiin noin 92 000 äänitettä viime vuonna, mutta kappaleen soittoääniä myytiin jo myös 78 000 kappaletta ja koko kappaletta digimusiikkina reilut 14 000. "Nämä ovat huikeita lukuja, ja jo merkittävä tulonlähde meille", Kimmo Valtanen sanoi.
Parempia online-kauppoja tarvitaan
"Meidän kannaltamme muutos tarkoittaa sitä, että olemme muuttumassa levy-yhtiöstä musiikkipohjaiseksi viihdealan yritykseksi, joka tarjoaa erilaisia tuotteita erilaisia kanavia pitkin, ja synnyttää tulovirtoja musiikkibrändien ympärille", Valtanen tiivisti kehitystä.
Valtanen arvioi, ettei mobiilimusiikki ole kovin kallista, jos haluamansa kappaleen saa kännykkään ja tietokoneelle eurolla. "Päätelaitteet ovat jo hyviä, mutta kaupoissa on vielä parantamisen varaa", Valtanen myönsi.
Kimmo Valtanen esitteli musiikkibisneksen näkymiä Sony Ericssonin tiedotustilaisuudessa.
Kimmo Valtanen esitteli musiikkibisneksen näkymiä Sony Ericssonin tiedotustilaisuudessa.








