Eurooppalaisille rampoja Playstationeja

Japanin ja USA:n pelaajat saivat paremmat koneet
Eurooppalaisille rampoja Playstationeja

Kuukauden kuluttua Euroopassa julkaistava Playstation 3 -pelikonsoli on tietotoimisto Reutersin mukaan ominaisuuksiltaan riisutumpi kuin Japanissa ja USA:ssa myyntiin tuodut mallit. Siinä toimivat harvemmat vanhat Playstation-pelit kuin muualla myydyissä konsoleissa.

Japanilaiset ja amerikkalaiset pelaajat saivat uudet Playstationit käsiinsä jo viime marraskuussa. Niissä vanhojen pelien toimivuudesta huolehti erillinen piiri. Eurooppaan tuotavissa malleissa yhteensopivuus on hoidettu ohjelmallisesti.

Rautapohjaisella ratkaisulla saadaan peräti 98 prosenttia PS2-peleistä toimimaan uutuuskonsolissa. Emulointiin turvautuvien europleikkarien kanssa arvellaan jäätävän kauas tästä.

Välttämättömyydestä hyve

“Emme aio keskittyä niinkään vanhojen pelien toimivuuteen kuin uusien erityisesti PS3:n ominaisuuksia hyödyntävien pelien ja viihdeominaisuuksen kehittämiseen", Sonylta todetaan.

Pahat kielet ovat laulaneet, että hyvä vanhojen pelien toimivuus ensimmäiseksi myyntiin tuoduissa PS3:ssa oli tavallaan pakon sanelema ratkaisu. Yhteensopivuuden takaamiseksi Sonyn sanotaan joutuneen sijoittamaan itse asiassa myös edellisen sukupolven konsolin ydintekniikan uutuuden kuoriin.

Kahden konsolin myyminen yhden hinnalla ei pitkän päälle ole kovin kannattavaa, ja Sony onkin myynyt PS3:a korkeiden tuotantokulujen vuoksi raskaalla tappiolla.

Playstation 3:n hinnaksi on Euroopassa ilmoitettu noin 600 euroa.

Tagit: Playstation, PS3
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös