F-Secure palkittiin oikeista valinnoista
Maailmanlaajuisesti kasvuyrityksiä seuraava konsulttiyhtiö Frost & Sullivan kehuu F-Securen oikeaan osuneita valintoja tietoturvamarkkinoilla. F&S pitää suomalaisyrityksen jakelustrategiaa tämän vuoden Global Award -palkintonsa arvoisena.
Konsulttiyhtiön mielestä erityisen osuva valinta F-Securelta on ollut operaattorien kanssa tehtävä yhteistyö. Myös markkinoiden huutoon hyvin vastaava tuotevalikoima saa kiitosta.
"F-Secure on havainnut kasvavat jakelukanavat jo vuosia sitten ja luonut vahvat suhteet kanaviin sekä kehittänyt jakelulle kestäviä liiketoimintamalleja. Se vahvistaa jakelustrategiaansa jatkuvasti, minkä ansiosta yhtiö on saavuttanut merkittävän kilpailuedun tällä osa-alueella", Frost & Sullivanin tutkimusanalyytikko Katie Gotzen sanoo.
Joustavuudella menestystä
F-Secure on hyvissä ajoin herännyt nettioperaattoreiden kanssa ja kautta tehtävään turvatuotteiden kauppaan. Palveluntarjoajien kuukausilaskutukseen on osoittautunut menestyväksi konseptiksi. "Tällainen joustavuus erottaa F-Securen liiketoimintamallin tietoturvayhtiöiden peruskäytännöstä, jossa lisenssejä myydään vuodeksi kerrallaan", Gotzen toteaa.
"Pitkäkestoinen keskittyminen palveluntarjoajamarkkinoihin on tuonut F-Securelle johtavan aseman markkinoilla, joista on nyt tulossa jakelun tärkein kilpakenttä. Yhtiöllä on tällä hetkellä sopimukset lähes 150 merkittävän palveluntarjoajan kanssa", hän mainitsee vielä.
Tuotevalikoimasta Frost & Sullivan mainitsee erityisesti mobiililaitteiden tietoturvaratkaisut, joiden kehittämiseen F-Secure on lähtenyt hyvissä ajoin.








