F-Securen palvelumalli puree
F-Securen voimavarojen suuntaaminen tietoturvan myymiseen palveluntarjoajien kautta kantaa hedelmää. Yhtiön liikevaihto sekä voitto kasvavat, ja nettioperaattoreiden kanssa käytävän kaupan osuus koko liikevaihdosta lisääntyy.
Yhtiö on solminut Aasian, Pohjois-Amerikan ja Euroopan alueilla yhteensä yhdeksän uutta yhteistyösopimusta vuoden kolmannen neljänneksen aikana. Tällä hetkellä F-Securella on yhteensä 159 isp-yhteistyökumppania 35 maassa, mikä on sen mukaan merkittävästi enemmän kuin yhdelläkään kilpailijalla.
Isp-liiketoiminnan liikevaihto oli vuosineljänneksellä 9,4 miljoonaa euroa, ja sen osuus yhtiön kokonaisliikevaihdosta oli 39 prosenttia. Viime vuoden vastaavalla jaksolla se oli 33 prosenttia.
Yhtiön liikevaihto vuoden kolmannella neljänneksellä oli ennätykselliset 24,3 miljoonaa euroa, missä oli kasvua vuoden takaiseen 21 prosenttia. Internet-palveluntarjoajille suunnatun liiketoiminnan kasvu oli peräti 42 prosenttia. Liikevoittoa taottiin 6,2 miljoonaa euroa. Siinäkin kasvua oli peräti 63 prosenttia.








