Finnet-pomo: ilmainen nettiyhteys puppua

Joku maksaa aina
Finnet-pomo: ilmainen nettiyhteys puppua

Finnet-liiton toimitusjohtaja Seppo Toivonen tuomitsi haikailut ilmaisten nettiyhteyksien perään haihatteluksi ja jopa vahingollisiksi puhuessaan Finnet-päivillä. Maksaja kaivetaan esiin aina jostakin. Samalla ilmaisyhteyksillä voidaan tehdä hallaa kaupalliselle operaattoritoiminnalle.

"Nykyisin vaaditaan maksutonta pääsyä internetiin. Harhaanjohtavasti puhutaan ilmaisista langattomista verkoista. Ilmaisia ne eivät ole, sillä nekin vaativat infrastruktuuria, joka maksaa, ja jonkun pitää se tehdä", Toivonen muistutti.

Näennäisestä ilmaisuudesta hän otti esimerkiksi ilmaisjakelulehdet "Niissä ilmaisuus kuitenkin tarkoittanee sitä, että lehden hinta on mainosten kautta vyörytetty lukijan maksettavaksi mainostettavien tuotteiden hinnoissa."

"Eikö olisi rehellisempää, jos kahvilassa käydessäni voisin valita, maksanko kahvikupillisen hinnassa tai kunnallisveroissani jonkun toisen asiakkaan ilmaisen nettiselailun samaisessa kahvilassa. Tuolla ilmaisuuden tai kustannusten vyöryttämisen vaatimuksella voi olla ajan myötä myös pahoja haittapuolia. Kuka takaa, että verojen kautta maksetut ilmaiset palvelut myös toimivat, etenkin jos sillä on jo hävitetty kaupallinen toiminta", Toivonen tivasi.

Lainlaatijallekin huutia

Toivosella oli kana kynittävänään myös lainsäätäjien ja viestintää valvovien viranomaisten kanssa. Hän moitti käytössä olevaa säätelylinjaa pikkutarkaksi ja pelkäsi kehitteillä olevien direktiivien kulkevan samoja polkuja.

"Kummallisuuksia nykyisessä lainsäädännössä löytyy paljon. Käyttäjä on esimerkiksi oikeutettu vakiokorvaukseen, jos laajakaistayhteys ei toimi. Tämä kuitenkin vain silloin, jos vika on operaattorin palvelussa.

Jos laajakaistayhteys ei toimi sen vuoksi, että erään suuren amerikkalaisen ohjelmistoyrityksen ohjelmat ovat sekoilleet, tai kone, jossa ne pyörivät, hajoaa, niin korvauksia ei tule. Yhtä kaikki, laajakaistayhteys ei ole käytettävissä", Toivonen latasi.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös