Firefox on paljon reikäisempi kuin Explorer
Microsoft on laskenut nettiselainten turva-aukkotilanteen kolmelta vuodelta, ja laskelmien mukaan Internet Explorer lyö Firefoxin ylivoimaisesti. Ero on erityisen suuri Firefoxin tappioksi ensimmäisen vuoden turva-aukoissa.
Microsoftin tietoturvajohtoon kuuluva Jeff Jones on tehnyt aiemminkin laskelmia selainaukoista. Nyt hän on julkaissut raportin kolmen vuoden tilanteesta, ja hänen laskelmiensa mukaan Firefox jää selvästi jälkeen.
Firefox häviää kaikissa luokissa
Internet Explorerista on löydetty kolmen vuoden aikana yhteensä 87 turva-aukkoa, mutta Firefoxissa aukkoja on ollut samana aikana 199, eli yli kaksinkertainen määrä.
Firefox häviää kaikissa luokissa. Vakavia turva-aukkoja on ollut 75 (Explorer 54), keskivakavia kokonaista 100 (Explorer 28) ja matalan tason reikiä 24 (Explorer 5). Mukana on kolmen vuoden ajalta kaikista tuetuista versioista löydetyt aukot.
Ensimmäisen vuoden aukoissa valtava ero
Ero nousee vielä suuremmaksi ensimmäisen vuoden aukoilla laskettuna. Explorer 6:sta löytyi 26 turva-aukkoa (18 vakavaa, 8 keskivakavaa). Explorer 7:lle sama luku oli 17 (14+3), ja Explorer 7:lle Windows Vistassa vain 14 (11+3).
Sen sijaan Firefox 1.0:sta löytyi ensimmäisenä vuona yhteensä 66 turva-aukkoa (24 vakavaa, 26 keskivakavaa ja 16 matalan tason aukkoa). Firefox 1.5:ssä aukkoluku nousi 77:än (38+32+7). Firefox 2.0:sta aukkoja löytyi ensimmäisenä vuonna 56 (13+42+1).
Mutta toisaalta ero onkin pieni
Raportista voi toisaalta huomata, että jos tarkastellaan vain vakavia aukkoja, on ero kolmelta vuodelta varsin pieni (Explorer 54, Firefox 75).
Samoin ensimmäisen vuoden vakavat aukot uusimmissa selaimissa ovat olleet melko samaa tasoa (Firefox 2.0:ssa 13, Explorer 7:ssä Vistalle 11).








