Firefoxin suosion kasvu hiipuu
Firefox-selaimen pitkään kestänyt kuherruskuukausi nettisurffaajien kanssa saattaa olla päättymässä. Yhdysvaltalaisen web-käyttöä tilastoivan Net Applicationsin lukujen mukaan Firefoxin maailmanlaajuinen markkinaosuus kääntyi alkuvuodesta lievään laskuun. Tammikuussa Firefoxin käyttäjien osuus oli 13,7 prosenttia, kun joulukuussa selainta käytti 14 prosenttia surffaajista.
Net Applicationsin johtaja Vincent Vizzaccaro totesi Computerworld-julkaisulle, että kyseessä vaikuttaa olevan todellinen notkahdus eikä tilastollinen poikkeama. Hän kuitenkin sanoi myös, että Firefoxilla on aikaisemminkin ollut vastaavia pieniä pudotuksia.
Applen selain etenee
Selainkisan menestyjä on ollut Applen Safari, joka on jatkuvasti kasvattanut osuuttaan. Tammikuussa Safarin käyttäjien osuus oli 4,7 prosenttia, kun esimerkiksi vuosi sitten omppuselainta käytti vain 3,1 prosenttia nettikansasta.
Net Applicationsin mukaan tämä trendi sopii hyvin yhteen Applen Mac OS X -käyttöjärjestelmän suosion kasvun kanssa. Yrityksen tilastot nettisurffaajien käyttöjärjestelmistä kertovat, että Mac OS X:n osuus on kasvanut tammikuussa 6,2 prosenttiin, kun kuukautta aikaisemmin käyttäjiä oli puoli prosenttiyksikköä vähemmän.
Internet Explorer on tasaisesta markkinaosuuden menettämisestään huolimatta edelleen aivan ylivoimainen ykkönen. Microsoftin selaimen osuus on vieläkin lähes 80 prosenttia. Yli puolet kaikista surffaajista käyttää IE:n kuutosversiota, ja uudehkon IE 7:n osuus on kasvanut jo 25 prosenttiin.








