Flash-muisti valloittaa kannettavat
Tutkimusyhtiö Isuppli on katsahtanut kristallipalloonsa, ja päätellyt että vuoden 2009 loppuun mennessä lähes 60 prosentissa kannettavista tietokoneista on flash-muistia sisältävä massamuisti.
Kasvuvauhti olisi ennusteen mukaan varsin hurja, sillä tällä hetkellä vain 0,7 prosenttia kannettavista sisältää flash-kiintolevyn.
Isupplin mukaan flash-muistin yleistymistä edistää muun muassa laskusuunnassa oleva hintataso. Kun vuonna 2003 gigatavu nand-flash-muistia oli lähes sata kertaa kalliimpaa kuin vastaava määrä kiintolevytilaa, vuonna 2009 hintaeron arvellaan olevan enää 14-kertainen.
Vaikka flash-muisti on lähitulevaisuudessakin vielä selvästi kiintolevyjä kalliimpaa, sen edut ovat Isupplin mukaan kuitenkin selvät. Flash-kiintolevyt toimivat nopeammin, ovat luotettavampia, kestävät paremmin iskuja ja kuluttavat vähemmän virtaa kuin nykyiset levyt.
Täysin perinteinen kiintolevytekniikka ei vielä katoa, sillä suurimman osan kakusta haukkaavat vuonna 2009 Isupplin mielestä hhd-hybridilevyt, joissa käytetään sekä flash-muistia että tavallista kiintolevyä.
Flashin kasvua vetävät kuluttajille suunnatut kannettavat. Vuonna 2009 kuluttajakannettavista 58 prosentissa käytetään hhd-levyjä, kun taas täysin flash-pohjaisten ssd-levyjen osuudeksi arvellaan 25 prosenttia.








