Fujitsu avaa 450 MHz -verkkokisan
Flash-ofdm-yhteydet tulevat ensin kannettaviin tietokoneisiin. Kuvassa kannettava ja Qualcomm-Flarionin pc-kortti.
Yrityksille ulkoistus- ja telepalveluita tarjoava Fujitsu Services on lähdössä palveluoperaattoriksi Digitan rakentamaan langattomaan flash-ofdm-verkkoon. Fujitsu tarjoaa yrityksille mukana kulkevan megabitin yhteyden kiinteällä kuukausimaksulla.
Fujitsun telepalveluiden kehityspäällikkö Juha Korsimaa kertoo Tietokone-lehdelle, että verkossa on ollut jo testikäyttäjinä useita yritysasiakkaita. Palaute on Korsimaan mukaan ollut myönteistä.
Korsimaa uskoo flash-ofdm-verkolle suunnitellun laajan peittoalueen tekevän verkosta houkuttelevan muun muassa kaikille liikkuville työntekijöille. Fujitsu odottaa verkon soveltuvan erityisesti metsäteollisuuden, kuljetusyhtiöiden, rakennustyömaiden ja satamien tarpeisiin.
Flash-ofdm-verkon on määrä avautua julkiseen käyttöön huhtikuun alussa. Digita neuvottelee myös kuluttajapalveluita tarjoavien operaattoreiden kanssa. Korsimaa uskoo, että toiminta on operaattorille riittävän edullista, jotta myös kuluttajille voidaan tuoda houkuttelevan hintaisia paketteja. Fujitsu aikoo kuitenkin keskittyä nimenomaan yritysasiakkaisiinsa.
450 megahertsin verkko käyttää siis entistä nmt-taajuutta, joka päätettiin ottaa uudelleen käyttöön erityisesti pienten paikkakuntien ja syrjäseutujen laajakaistatarjonnan parantamiseksi.
Megabitti sekunnissa ja nopea vasteaika
Juha Korsimaa kehuu Digitan verkkoa testikokemusten perusteella hyvin suorituskykyiseksi. Hän sanoo, että yrityksille tarjotaan alkuun 1 Mbit/s nopeusluokkaa noin 50 eurolla kuukaudessa liittymää kohti. Hinta riippuu halutusta turvatasosta ja prioriteetista. Vasteaika jää reilusti alle 100 millisekunnin, jolloin verkkoa voidaan käyttää myös ip-puheluihin, Korsimaa vakuuttaa.
Korsimaa kehuu eduksi myös sitä, että flash-ofdm-laitteet näkyvät pc:lle kuten standardit ethernet-sovittimet. Asennuksen pitäisi olla siten helppoa. Fujitsun testien mukaan internet-puhelut (sip-protokollalla) ja etäyhteydet vpn-tunneloinnilla toimivat sujuvasti.
Flash-ofdm-verkkoon pääsemiseksi tarvitaan kannettavaan tietokoneeseen pc-kortti. Kortteja tuo markkinoille ainakin flash-ofdm-tekniikkaa kehittävä Qualcomm-Flarion. Vaihtoehtoisesti voidaan hankkia reititin, joka jakaa yhteyttä wlan-verkoksi. Näin esimerkiksi työmaalle tarvitaan 450 MHz reititin ja kannettavissa ja mobiililaitteissa voidaan hyödyntää perinteistä wlan-yhteyttä.
Verkko rakenteilla koko Suomeen
Korsimaa uskoo, että 450 MHz verkosta tulee hyvin houkutteleva vaihtoehto kännykkäoperaattoreiden umts- ja hsdpa-verkoille. Verkon on määrä kattaa koko Suomi vuoden 2009 lopussa. Verkon avautuessa julkisesti huhtikuun alussa kattavuus on Digitan mukaan laaja Etelä- ja Lounais-Suomessa, Oulun seudulla sekä Pohjois-Suomessa.
Tällä hetkellä pääkaupunkiseudullakin on jo useita tukiasemia. Yhdellä tukiasemalla voidaan saada aikaan noin 35 kilometrin peitto. Jatkossa tukiasemaverkkoa joudutaan kaupungeissa tihentämään käyttäjien lisääntyessä.
Kuvassa Digitan hahmottamana flash-ofdm-verkko 1.4.2007. Verkon on määrä kattaa koko Suomi vuoden 2009 lopussa.








