Futuristinen Microsoft Surface yllätti maailman
Microsoft on esitellyt aivan uudenlaisen Microsoft Surface -laitteen. Kyseessä on futuristinen tietokoneen, pöydän ja suuren vaakamallisen kosketusnäytön yhdistelmä, joka reagoi kosketukseen ja jopa esineisiin. Microsoftin uusi näkökulma tietojenkäsittelyyn yllätti tiedotusvälineet, ja yhtiön uutuutta ruoditaan netissä tuhansissa artikkeleissa.
Microsoft Surface ei ole vain jokin tulevaisuuden konsepti, vaan tuote joka aiotaan tuoda markkinoille vielä tämän vuoden aikana. Laite näyttää hieman kahvipöydältä, mutta sen kansi onkin suuri kosketusnäyttö. Kyseessä on myös täysiverinen tietokone.
Tietojenkäsittely uusiksi, jo tänä vuonna
Koko paketin hinnaksi arvioidaan alkuvaiheessa noin 5000 - 10 000 euroa. Microsoft uskoo, että konsepti voi avata uudet miljardimarkkinat.
Microsoft Surfacen toteuttaa Microsoftin Bill Gatesin visiota, jonka mukaan näppäimistö ja hiiri pitäisi voida korvata uudenlaisilla ihmisläheisillä käyttötavoilla. Tilalle halutaan ääni- ja käsiohjaus.
Uudenlaisia käyttötapoja tietokoneelle
Microsoft Surfacessa kosketusohjaus on vahvassa osassa. Esimerkiksi valokuvia on helppo järjestellä ja muokata kahden käden avulla pöytämallisella kosketusnäytöllä.
Microsoft kertoo, että esimerkiksi ravintolassa pöytä voisi automaattisesti reagoida pinnalle laskettuun neljään lasiin. Niiden rinnalle tulisi ruokalista, jota jokainen voisi selata. Kun olisi laskun maksamisen aika, laskun voisi pöydällä jakaa helposti neljään osaan tilattujen ruokien mukaan.
Käyttömahdollisuudet pöytämalliselle kosketusnäytölle ja tietokoneelle ovat periaatteessa rajattomat.








