Google houkuttelee miljoonilla kuumatkaan
10 miljoonan Ansari X -kilpailu tuotti yksityisen miehitetyn avaruuslennon. Nyt Google yrittää saada robotin paljon pidemmälle, aina kuuhun saakka. Myös Google Lunar X Prizen palkinto on omassa luokassaan.
Google on julkistanut uuden kilpailun, josta vastaa sama X Prize Foundation, joka käynnisti Ansari X Prize -kilpailun. Palkinnon kuittasi vuonna 2004 Microsoftin toisen perustajan Paul Allenin rahoittama Space Ship One. Nyt hankkeen perustalle rakennetaan kaupallista avaruuslentotoimintaa.
30 miljoonaa dollaria kuulaskeutumisesta
Johonkin samankaltaiseen pyritään Google Lunar X Prize -kilpailulla, johon Google antaa palkintorahoiksi 30 miljoonaa dollaria (noin 22 miljoonaa euroa). Kilpailun tavoite on rakentaa raketti ja laskeutumisalus, jolla viedään robotti kuuhun. Robotin pitää pystyä liikkumaan kuun pinnalla 500 metriä, ja lähettää dataa ja videokuvaa takaisin maahan.
Palkintoraha on jaettu osiin. Ensimmäiselle onnistujalle on luvassa 20 miljoonaa dollaria, ja toiselle 5 miljoonaa. Viimeiset 5 miljoonaa on varattu erilaisille bonuksille. Ensimmäinen palkinto on voimassa täysinäisenä vuoden 2012 loppuun. Sen jälkeen se tippuu 15 miljoonaan dollariin, kunnes palkinto raukeaa vuoden 2014 lopussa.
Hankkeen tarkoitus on innostaa yksityisiä yrityksiä kuumatkailuun, jolloin kustannuksia saataisiin laskettua huomattavasti alemmas. Google käyttää myös nimitystä Moon 2.0 (eli Kuu 2.0). Ansari X näyttää jo saavuttaneen saman tarkoituksen yksityisissä miehitetyissä avaruuslennoissa.








