Google hypähti jälleen - jo Yhdysvaltojen 5. suurin

Seuraavana tähtäimessä AT&T ja Microsoft
Google hypähti jälleen - jo Yhdysvaltojen 5. suurin

Googlen pörssikurssi nousi vasta muutamaa viikkoa sitten yli 600 dollarin, mutta uudet ilmoitukset ovat nostaneet sen jo yli 700 taalaan. Google on nyt Yhdysvaltojen viidenneksi arvokkain yhtiö. Lista ohitetuista on erittäin mielenkiintoinen, eikä Microsoft ole enää mahdoton kohde.

Googlen osakekurssi on noussut yli 700 dollariin (noin 490 euroa). Lokakuun alussa Googlen pörssiarvo oli noin 180 miljardia dollaria, mutta vain muutamassa viikossa se on noussut 217 miljardiin dollariin (noin 150 miljardia euroa). Google on nyt jo noin kahdeksan kertaa arvokkaampi kuin kolme vuotta sitten osakeantinsa aikaan.

Google jättää jälkeen perinteisiä jättejä

Silicon Alley Insider on laskenut Googlen uutta sijoitusta pörssiarvossa. Laskujen mukaan Google on jo Yhdysvaltojen viidenneksi suurin yhtiö. Ykkösenä on öljyjätti Exxon Mobil (505 miljardia), ja seuraavat sijat vievät General Electric (415 miljardia), Microsoft (333 miljardia) ja teleoperaattori AT&T (251 miljardia).

Viidenneksi noussut Google (217 miljardia) on siis jättänyt taakseen sellaiset yhtiöt kuin Procter & Gamble (215 miljardia), yhdysvaltojen suurin pankki Bank of America (213 miljardia) sekä finanssijätti Citigroup (209 miljardia).

Oikeasti Google ei ole läheskään näin suuri

New York Times laskee, että esimerkiksi Procter & Gamblen liikevaihto on kahdeksan kertaa Googlea suurempi, ja yhtiö tienaakin kolme kertaa enemmän kuin Google. Valtaosa Googlen arvosta perustuu siis nopeaan kasvuun ja koviin tulevaisuuden odotuksiin.

Googlen osakekurssi lähti vauhdikkaaseen nousuun yhtiön ilmoitettua sosiaalisten verkkoyhteisöjen rakentamisesta uudella Opensocial-tekniikalla. Google aikoo jaella työkaluja omien sovellusten tekemiseen sosiaalisiin palveluihin, ja tämä palkittiin heti pörssissä.

Tagit: Google
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös