Google ja Myspace yhdistävät yhteisöt
Kuva- ja videogallerioita, yhteystietopankkeja ja muita sosiaalisia yhteisöjä on paljon ja monet rekisteröityvät useampiin. Google haluaa yhdistää näiden käyttäjät ja sovellukset. Maailman suurin nettiyhteisö, erityisesti nuorison suosima Myspace lähtee mukaan 70 miljoonalla käyttäjällään. Sen tärkein kilpailija Facebook ei ole mukana – vielä ainakaan.
Alkuviikosta spekuloitiin, etteivät isoimmat nettiyhteisöt Facebook (51 miljoonaa käyttäjää) ja Myspace lähtisi mukaan. Google on vahvistanut tarjonneensa molemmille mahdollisuutta. Opensocialissa ovat mukana myös ainakin Engage.com, Friendster, hi5, Linkedin, Ning, Orkut, Six Apart, Tianji, ja Xing. Yrityksistä hankkeelle ovat ilmoittaneet tukensa esimerkiksi Oracle ja Salesforce.com.
Myspacen omistaa News Corp -mediakonserni, kun taas Microsoft on julkisesti lähtenyt Facebookin tukijaksi ilmoitettuaan ostavansa pienen siivun yhtiöstä noin 170 miljoonalla eurolla. Nähtäväksi jää syntyykö yhteisöpalveluiden kilpailevat rintamat, vai yleistyykö yhteisen rajapinnan käyttäminen.
-Avoimen lähdekoodin kehitystä
Google aikoo tehdä Opensocial-sovellusrajapinnasta lähiaikoina avointa koodia sovelluskehittäjien tuen saamiseksi. Facebookin nopeasti kasvavien käyttäjämäärien on arvioitu olevan suureksi osaksi sen ansiota, että palvelussa on voinut jakaa itse kehitettyjä pikkusovelluksia.
Vaikka kansainväliset nettiyhteisöt vetävät väkeä, monissa maissa suosituimpia ovat paikalliset sivustot. Esimerkiksi Facebookilla on vielä alle 200 000 suomalaista käyttäjää, kun taas Irc-galleria vetää yli 800 000 viikkokävijää. Uusia yrittäjiäkin tulee, sillä esimerkiksi suomalaisena pelintekijänä tunnetun Jani Penttisen Kiinassa perustama Xiha Life on lanseerattu Suomessakin.
Kansainväliset sivustot avaavat myös paikallisia sivustoja, kuten suomenkielinen Myspace.
Kasvuvaraa yhteisöillä vielä on. Käyttäjiä on eri arvioiden mukaan joitain satoja miljoonia, kun taas internet-käyttäjiä on maailmanlaajuisesti toista miljardia.








