Google kasvaa Suomessa

Lisää työntekijöitä ja uusia palveluita
Google kasvaa Suomessa Googlen Suomen maajohtaja Petri Kokko veti tiedotustilaisuuden tänään.

Googlen Suomen maajohtaja Petri Kokko sanoi tiedotustilaisuudessa, että hakuyhtiö on tullut tänne jäädäkseen ja aikoo investoida Suomeen. Työntekijöitä Helsingin keskustassa sijaitsevassa toimistossa on vasta kolme, mutta lisää ollaan palkkaamassa. Uusia palveluitakin on luvassa.

Google lanseerasi tänään Google Mapsin suomenkielisten pc- ja kännykkäversioiden lisäksi suomenkielisen taulukkolaskennan ja tekstinkäsittelyn (Docs & Spreadsheets).

Google News -spelulaatiot jatkuvat

Suomenkielistä Google News -uutispalvelua ei vielä paljastettu. Petri Kokko sanoi, ettei sen aikataulusta tai tulemisesta ole vielä kerrottavaa. Hän kuitenkin vihjasi Suomeen tulosta toteamalla, että Googlen kaltaisen teknologiayhtiön vahvuus on tehdä tuotteista mahdollisimman paljon paikallisia versioita.

Google News on maailmalla kiistelty palvelu, koska se käyttää muun muassa sanomalehtien uutisista tekstejä ja kuvia ilman kustantajien lupaa. Googlen mielestä palvelu tuo mediataloille vain lisää liikennettä. Kustantajat taas väittävät Googlen vievän osan mainostuloista.

Google ei paljasta maakohtaista liikevaihtoaan tai mainostulojaan. IAB Finlandin karkean arvion mukaan Googlen osuus internet-mainonnasta Suomessa oli jo toissavuonna jopa 10 prosenttia.

Tagit: Google
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös