Google kehitti gps:ää nopeamman kännypaikannuksen

Tukiasemapaikannus kertoo summittaisen sijainnin
Google kehitti gps:ää nopeamman kännypaikannuksen

(Päivitetty 29.11.2007 klo 15:32. Palvelu toimii myös Suomessa.)

Google on kehittänyt matkapuhelimiin paikannusohjelmiston, joka kertoo käyttäjän sijainnin kartalla, vaikka puhelimessa ei olisi gps-paikannusta. Tukiasemiin perustuva paikannus on nopeampi kuin gps, eikä kuluta puhelimen akkua niin paljon. Lisäksi paikannus toimii nyt myös sisätiloissa.

Uudessa Google Maps for Mobile -kännykkäohjelmistossa on mukana beetaversio My Location -palvelusta. Käyttäjä yksinkertaisesti painaa puhelimessa nollaa, jolloin puhelimen sijainti näkyy Google Maps -kartalla. Vastaavia tekniikoita on nähty aiemminkin, mutta niiden käyttö on ollut monimutkaisempaa.

Epätarkempi, mutta toimii myös sisällä

Paikannus perustuu teleoperaattorin kännykkätukiaseman antamaan paikkatietoon. Paikannuksen tarkkuus ei ole kovin tarkka, mutta se antaa summittaisen paikan kartalla. Mitä tiheämmissä tukiasemia on (esimerkiksi kaupunkien keskustoissa), sitä tarkempaa on paikannus.

Järjestelmällä on kuitenkin monia etuja gps-paikannukseen verrattuna. Paikkatiedon saa heti, kun taas kännykkä-gps joutuu hakemaan paikkatietoa hetken ajan. Gps-satelliittipaikannus ei toimi sisätiloissa, mutta tukiasemapaikannus toimii niin kauan kuin kännykkäverkko ylipäätään näkyy puhelimelle.

Järjestelmä toimii myös Suomessa ainakin Elisan ja Soneran liittymillä. Tarkkuus näyttää olevan kaupunkiolosuhteissa joitain satoja metrejä.

Google kehitti gps:ää nopeamman kännypaikannuksen Sovellus toimii myös Suomessa ainakin Elisan ja Soneran liittymillä. Sijainti ei näy aivan tarkasti kaupungissakaan.
Tagit: Gps, Paikannus
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös