Google lisää paukkuja Eurooppaan

Varapääjohtaja kaapattiin IBM:ltä
Google lisää paukkuja Eurooppaan

Google on kääntänyt tarkan silmänsä tosissaan Euroopan suuntaan. Yhtiöllä on EMEA-alueella jo kaksitoista tutkimus- ja tuotekehityskeskusta. Nyt yhtiö on palkannut ensimmäisen Euroopassa toimivan varapääjohtajan, joka vastaa nimenomaan tekniikasta.

Uusi varapääjohtaja on Nelson Mattos, joka on tehnyt pitkän uran IBM:n palveluksessa. Viimeksi hän toimi varapääjohtajana sen kehitysyksikössä. Googlen Zürichin toimistossa työskentelevä Mattos vastaa Euroopassa, Lähi-idässä ja Afrikassa toteutettavista tutkimus- ja tuotekehitysprojekteista.

"Insinöörimme Euroopassa, Venäjällä ja Israelissa työskentelevät jo monien tärkeiden alueiden parissa karttapalveluista mobiilitekniikkaan, ja olen innoissani päästessäni viemään tätä työtä eteenpäin uusien kykyjen voimin", Nelson Mattos julistaa.

Google sanoo haluavansa korostaa nimityksellä sitoutumistaan täkäläisiä käyttäjiä kohtaan. Myös alueen it-osaajat kiinnostavat yhtiötä.

Sen EMEA-alueen tutkimus ja tuotekehityskeskukset sijaitsevat Iso-Britanniassa, Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa, Puolassa, Venäjällä, Israelissa, Sveitsissä ja Irlannissa. Työntekijöiden määrä alueella on noin 2500.

Tagit: Google
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös