Google Maps villitsee talonomistajia
Google Mapsin tapaisten satelliittikuvia välittävien nettipalvelujen tarkkuuden paraneminen luo aivan uuden ilmoitusmedian, kertoo USA Today -lehti. Lehden haastattelema web-näkyvyyden parantamiseen erikoistunut konsultti Chris Smith uskoo kattomainonnan kehittyvät voimakkaasti.
"Google Mapsin ja vastaavien suosio kasvaa, joten on itsestään selvää, että ihmiset näkevät vaivaa saadakseen itsensä ja sanomansa näkymään", Smith sanoo.
Hän antaa muutamia vinkkejä: Tekstaa viestisi niin, että teksti on luettavissa etelästä katsoen. Käytä tekstissä voimakkaita värikontrasteja näkyvyyden parantamiseksi. Suurempi on parempi.
Netin vaikutuksia kuluttajan käyttäytymiseen tutkiva Greg Sterling puolestaan ei usko, että kyse olisi muusta kuin uutuudenviehätyksestä. "Vaikka tarjoaahan se toisaalta hyvän pr-kentän ja ansaintamahdollisuuksiakin nokkelille. Google päivittää satelliittikuvansa entistä useammin, ja kasvanut suosio kiinnostaa mainostajia", hän myöntää.
USA Today on löytänyt kaksi yristystä, jotka ovat jo haistaneet rahan: Roofshout.com ja Roofads.
"Tämä on osoitus käyttäjiemme luovuudesta", Google Earthin tuotepäällikkö Chikai Ohazama tuumii.








