Google nöyrtyi EU:n edessä
Google on ilmoittanut Euroopan unionille, että hakujen ja muiden nettipalvelujen rekistereitä käyttäjien toimista lyhennetään. Google toivoo, ettei EU puuttuisi asiaan enempää. Yhtiö tehostaa tätä varoittamalla, että jos säilytysaikoja lyhennetään, eivät Googlen palvelut enää toimi yhtä hyvin.
Googlen hakukoneiden yksityisyyden suojan kysymykset nousivat tapetille ensin Yhdysvalloissa ja sitten myös Euroopassa. Google säilyttää tiedot käyttäjien hakuhistoriasta, ja ip-osoitteiden ja evästeiden avulla tietoja voidaan yksilöidä käyttäjiin.
Toisin sanoen Google voisi teoriassa seurata käyttäjien mieltymyksiä ja henkilökohtaisia toimia - mikä käytännössä tarkoittaa suurinta osaa maailman internetin käyttäjistä. EU ilmoitti viime kuussa tutkivansa asiaa, ja vaati Googlelta selvitystä yksityisyydensuojasta.
Google ehdottaa itse 18 kuukautta
Google ehdotti ensin EU:lle, että tiedon säilytysaikoja lyhennettäisiin 18-24 kuukauden aikahaarukkaan. Google on nyt vapaaehtoisesti ilmoittanut, että tarkkoja hakutietoja säilytetään korkeintaan 18 kuukautta, eli puolitoista vuotta.
Google toivoo, että tämä vapaaehtoinen ilmoitus riittää. EU:n yksityisyydensuojan elin kokoontuu vielä tässä kuussa, ja Googlen ehdotus on silloin mietinnässä.
Googlen mukaan se tarvitsee tarkkoja käyttötietoja, jotta se voi toteuttaa erilaisia palvelujaan. Googlen mukaan monien yhtiön palvelujen toteuttaminen käy hyvin vaikeaksi, jos tiedon säilytystä rajoitetaan alle 18 kuukauden rajan.








