Google tarkentaa näkymiä uudella satelliitilla
Google Earthin satelliittikuvien tarkkuus ja kattavuus paranee merkittävästi, kun uusi Worldwiev 1 -satelliitti ammutaan taivaalle huomenna. Reutersin tietojen mukaan uusi satelliitti kuvaa huomattavalla tarkkuudella 600 000 neliökilometrin alueen päivittäin.
Google Earthin kuvat toimittaa Digitalglobe-yhtiö, jolla on huomisen laukaisun jälkeen kolme satelliittia keräämässä kuva-aineistoa. Worldwiev 1 kuvaa maailmaa peräti puolen metrin tarkkuudella. Sen seuraaja lähetetään kiertoradalle ensi vuonna.
Kolmella satelliitilla kuvataan yli miljoona neliökilometriä päivässä. Tulokkaan ansiosta Digitalgloben kuva-arkisto kasvaa vauhdikkaasti. Jo nyt sitä pidetään maailman suurimpana kaupallisena satelliitti- ja ilmakuvien arkistona.
Yhtiö on saanut tuntuvaa rahoitusta USA:n puolustusministeriön kautta, mutta kuvat ovat kenen tahansa ostettavissa. Pentagon on kuitenkin asettanut ehdoksi, ettei myytävien kuvien tarkkuus saa olla puolta metriä suurempi.
USA:n puolustusvoimat käyttää hyväkseen myös Digitalgloben kuvatarjontaa, vaikka sillä luonnollisesti on käytössä omakin puhtaasti sotilaallisia tarpeita palveleva satelliittikuvausjärjestelmänsä.
Satelliitin laukaisua voi seurata webcastina.








