Google teki osa-aikahierojasta monimiljonäärin

Optiot tekevät satoja miljonäärejä
Google teki osa-aikahierojasta monimiljonäärin

Sisarensa luona asunut ja taloudellisissa vaikeuksissa ollut 47-vuotias hieroja meni vähäpalkkaiseen osa-aikatyöhön Googlelle, hieromaan insinöörien hartioita. Nyt hän on jättänyt työelämän monimiljonäärinä, ja keskittyy hyväntekeväisyysrahastonsa hoitamiseen. Lukujen perusteella Googlen työntekijöillä on hurjia määriä varallisuutta.

Hierojan tapauksesta kertoo New York Times. Bonnie Brown oli avioeron jälkeen taloudellisissa vaikeuksissa. Hän vastasi Googlen työilmoitukseen ja aloitti työt yhtiössä vuonna 1999, kun Googlella oli vasta 40 työntekijää. Hierojan työ oli osa-aikainen, ja siitä maksettiin 450 dollarin viikkopalkkaa, mitä Yhdysvaltojen länsirannikolla voidaan pitää varsin pienenä palkkana.

Optioista jaetaan miljardeja

Brown kertoo New York Timesille, että työsopimukseen kuului myös optioita. Mutta Brown arveli, ettei niistä koskaan tule suuria summia.

Toisin kävi. Brown jätti työt viiden vuoden jälkeen, ja rahasti optioitaan miljoonilla. Hän on matkustellut ympäri maailmaa tekemässä hyväntekeväisyyttä Google-optiorahoillaan perustamallaan rahastolla.

New York Timesin mukaan Googlen nykyiset ja aikaisemmat työntekijät omistavat jo täyttyneitä optioita, joiden yhteisarvo on 2,1 miljardia dollaria (noin 1,5 miljardia euroa). Lisäksi yhtiössä on optio-ohjelmia, joiden tulot myöhemmin olisivat nykykurssilla noin 4,1 miljardia dollaria (noin 2,8 miljardia euroa).

Tagit: Optio
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös