Google tuo kännykkämainokset Suomeen

Lanseeraus yhdessä Pohjoismaissa
Google tuo kännykkämainokset Suomeen

Google lanseeraa Mobile Ads -palvelunsa yhtäaikaisesti kaikissa Pohjoismaissa. Haku- ja internet-yhtiö alkaa välittää mainoksia hakutulosten yhteyteen kännyköissä isoista web-palveluista tutuilla tekstimainoksilla, mutta toteutuksessa on kännykkään liittyviä etuja ja rajoituksia.

Kännyköiden pienten näyttöjen takia mobiilihakujen ja yhteystietosivujen tekstimainokset eivät voi olla kovin montaa riviä, ja kerralla mainoksia näkyy siis vähemmän kuin pc:llä surffatessa. Hakutulosten yhteydessä näkyy kaksi mainosta. Niiden hinta määräytyy Googlen tavallisten tekstimainosten tapaan

Toisaalta kännykän etu on se, että mainoksessa voi olla linkki suoraan puhelinnumeroon, josta asiakas voi soittaa mainostajan palveluun. Näin esimerkiksi kilpailuihin tai muihin kampanjoihin voi osallistua soittamalla. Googlen mukaan puhelinnumeroiden näkyminen ja soittomahdollisuus voidaan rajoittaa kellonajan mukaan, kun palvelu on auki.

Mobiili-internet ohittaa kiinteän

"Maailmassa on noin miljardi internet-käyttäjää tietokoneella ja kolme miljardia kännykän käyttäjää. Siksi mobiilimainonta kiinnostaa niin paljon", toteaa Googlen Suomen-maajohtaja Petri Kokko Tietokone-lehdelle.

Google ei paljasta euromääräisiä tavoitteitaan, mutta odotuksia on. "Uskon, että tässä on aika paljon potentiaalia. Suomi on mobiilin edelläkävijämaa. Ja tämä on niin helppo ottaa käyttöön."

Petri Kokko kertoo, että monet suomalaiset yritykset ovat suunnanneet mobiilimainoksia ulkomaisille käyttäjille. "Klikkaussuhteet ovat olleet hyvin rohkaisevia esimerkiksi soittoäänimainoksissa. Kännykkä on niin henkilökohtainen väline."

Hän sanoo, että klikkaussuhteet voivat mainoksesta ja aiheesta riippuen nousta jopa yli viiden prosentin, mutta mitään yksittäistä klikkaussuhdetta tietenkään voida luvata. Kokko arvelee alkuvaiheessa on neitseellinen aika kokeilla mobiilimainontaa, kun hakusanat ovat vielä edullisempia.

Google vauhdittaa mobiilisivujen perustamista tarjoamalla maksuttoman työkalun Googlen Adwords Business Pages -palvelussa sivun tekemiseen, johon mainoksella linkitetään. Kuluttajan ei tarvitse mennä erityiselle mobiilisivulle, vaan esimerkiksi www.google.fi tunnistaa nykyisin kännykkäselaimet, ja näyttää niille sovitetun sivun.

USA:ssa Google-mainospaikan voi lisätä myös omille mobiilisivuilleen, mutta tämän palvelun saatavuutta ei vielä julkistettu Pohjoismaiden osalta.

Suomessa vasta muutaman miljoonan markkina

Pohjoismaissa mobiilimainosten markkinoilla on jo Add2phone-yhtiö, joka on arvioinut mobiilimainonnan markkinan olevan Suomessa tällä hetkellä muutamasta miljoonasta alle 10 miljoonaan euroon vuodessa.

Kännykkävalmistajista taas Nokia on ilmoittanut tuovansa myös mainoksia kännyköihin, kuten myös useat operaattorit. Googlen mainokset tulevat hakutuloksiin Ruotsissa jo tänään ja Suomessakin lähipäivinä.

Teliasonera taas aikoo puskea mainoksia ensi vuodesta alkaen kaikkien kännykällä surffatavien sivujen päälle, jos se saa luvan hankkeeseen tietosuojaviranomaisilta.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös