Google työntää mainoksensa kännyköihin

Satojen miljoonien investoinnit
Google työntää mainoksensa kännyköihin Googlen haku on oletuksena monissa kännyköissä, mutta yhtiö haluaa viedä mainonnan vielä pidemmälle kännyköissä.

Google aikoo sijoittaa satoja miljoonia dollareita mainosten viemiseksi kännyköihin. Googlen odotetaan tuovan markkinoille oma mainoksilla höystetty liittymänsä tai jopa oma kännykkänsä, työnimellä Gphone, aikaisintaan ensi vuonna.

Googlen aikeista mobiilimainonnnassa kertoi talouslehti Wall Street Journal torstaina.

Jutussa perustellaan Googlen oman kännykän lanseerausta sillä, että isot amerikkalaisoperaattorit AT&T, T-Mobile tai Verizon Wireless eivät hevillä päästä Googlea asiakkaan ja liittymän välille.

Siispä Googlen arvioidaan kehittävän omaa kännykkäänsä, johon se saisi mainoksensa. Kännykkä olisi myös avoin Googlen tarjoamille palveluille ja sovelluksille, kuten Gmail ja Google Maps.

WSJ:n mukaan Google on itse asiassa jo valmistanut ensimmäiset prototyyppinsä. Vielä maaliskuussa 2007 yhtiön johto kiisti, että kehitteillä olisi omaa kännykkää.

Tutkimusyhtiö Emarketer arvioi WSJ:lle, että kännykkämainonnan arvo viime vuonna oli maailmanlaajuisesti vasta 1,5 miljardia dollaria (1,1 miljardia euroa), mutta siitä odotetaan kasvavaa bisnestä. Saman yhtiön ennuste vuodelle 2011 on jo 14 miljardia dollaria (10 miljardia euroa).

Googlen mobiilihaku on jo käytössä T-Mobilen ja Vodafonen kännyköissä Euroopassa, ja monet Samsungin ja Sony Ericssonin kännykät hyödyntävät myös Google-hakua.

Kilpailijoista vastaavasti Yahoo on tällä hetkellä Opera Mini -selaimessa, ja Windows Liven haku esimerkiksi Nokian Haku- eli Search-palvelussa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös