Google uudistaa mobiilihakujaan

Paikallishakuja ja mobilisivuja
Google uudistaa mobiilihakujaan

Google on taas uudistamassa mobiililaitteille optimoitua hakusivuaan. Google Mobile on sovitettu kännyköiden ja pda-laitteiden selaimille. Uuden version myötä hakukone osaa ehdottaa esimerkiksi lähintä pizzeriaa käyttäjän sijainnin mukaan – tosin vasta Yhdysvalloissa.

Googlen hakusivu toimii myös aloitussivuna Googlen muihin mobiilipalveluihin, kuten Gmail-sähköpostiin ja uutishakuun. Etusivun pitäisi olla muokattavissa siten, että käyttäjä näkee esimerkiksi paikallisia säätietoja, mutta tämäkään palvelu ei vielä tarjoa sisältöä Euroopasta.

Google julkaisi amerikkalaisille asiakkailleen myös paikallisen äänihaun. Goog-411 vastaa amerikkalaisess 1-800-ilmaisnumerossa ja haut tehdään puheohjauksella. Vastauksena saatavat paikallisten yritysten nimet, numerot ja osoitteet lähetetään tekstiviestinä. Numeroon voi soittaa kännykkä- ja lankaliittymistä.

Palvelu myös lupaa yhdistää kuluttajat maksutta hakutuloksina tulleisiin yrityksiin. Google Voice Local Search toimii vasta USA:ssa, eikä palvelun mahdollista laajentamista muualle ole vahvistettu.

Tagit: Google
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös