Google vyöryttää yhteisöpalveluita

Työkaluja uusien sisältöjen tekoon
Google vyöryttää yhteisöpalveluita

Vääntö yhteisöpalvelujen ympärillä kiihtyy kaiken aikaa. Microsoft ehti ostaa tehokkaaksi korvamerkiksi palan suositusta Facebookista, jonka suuntaan Googlellakin oli kiinnostusta. Google ei jäänyt pitkäksi aikaa tappiota murehtimaan vaan aikoo tiettävästi tänään esitellä eräänlaisen vastaiskun.

Google aikoo puhkua henkeä yhä uusiin yhteisöpalveluihin tarjoamalla tästä päivästä lähtien työkaluja niiden pystyttämiseksi.

Google on antanut paketille nimen Opensocial. Sen ohjelmointirajapinnoilla kehittäjät voivat luoda sovelluksia muun muassa yhteisöpalveluja varten. Ne saadaan toimimaan kaikilla sivustoilla, jotka hyväksyvät Opensocial-koodin.

Facebookia Google ei ole onnistunut houkuttelemaan mukaan Opensocialin käyttöön. Sillä on oma avoin alustansa, jolla kehittäjät voivat rakennella sisältöjä. Facebook avasi kehitysalustansa kesällä, ja sillä on ehditty tehdä jo tuhansia pikkuohjelmia Facebookin käyttäjille.

Myöskään toinen suosittu yhteisöpalvelu Myspace ei ole lämmennyt Googlen kosiskeluille. Mukaan on sen sijaan saatu Linkedin, Friendster ja joukko muita – luonnollisesti myös Googlen oma Orkut-yhteisö.

Microsoft osti viime viikolla 240 miljoonalla dollarilla (noin 170 miljoonaa euroa) vain 1,6 prosentin osuuden Facebookista. Koko Facebookin arvoksi voi tästä laskea 15 miljardia dollaria (vajaat 11 miljardia euroa). Google tarjosi viime vuonna turhaan Facebookista noin miljardia dollaria.

Tagit: Facebook, Google
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös