Googlen mainokset hyökkäsivät koneille
Google on joutunut keskelle ovelaa ja erikoista rikollisten juonta, jossa Googlen hakukoneen maksullisia mainoksia käytettiin hyökkäysohjelmien asentamiseen. Rikollisten piti siis maksaa osumista, vaikka haittaohjelman tarttumista käyttäjän koneelle matkan varrella ei ollut takuita.
Tapaus sattui viime viikon tiistaina, mutta se tuli julki vasta myöhemmin. Rikolliset olivat ostaneet mainostilaa Googlen hakukoneesta täysin asiallisia kanavia pitkin. Mainoksia oli liitetty joihinkin mainossanoihin, esimerkiksi sanaan cars eli autot.
Huomaamatta hyökkäyssivuston kautta
Mainokset näyttivät ulospäin täysin asiallisilta, ja ne johtivat klikkaajia edelleen asiallisille sivuille. Mutta ennen sitä uhria käytettiin lyhyesti smarttrack.org-sivustolla, josta koneelle yritettiin ladata haittaohjelmia.
Ei ole tietoa kuinka moni uhreista olisi mahdollisesti saanut haittaohjelman koneelleen. Hyökkääjiä on Googlen automaattisen järjestelmän kautta laskutettu jokaisesta mainosklikkauksesta.
Google otti hyökkäysmainokset pois sivuiltaan heti asian paljastuttua. Google kertoo asiasta blogissaan, ja vakuuttaa yrityksen ottavan asian vakavasti. Google kertoo, että hakutuloksissa yhtiöllä on jo monia automaattisia ja manuaalisia menetelmiä, joilla pyritään estämään haittaohjelmia asentavien sivujen näkyminen tuloksissa. Googlen edustaja kertoo, että mainosjärjestelmään aletaan saman tien kehittää uusia suojauksia.








