Gps-hakkeroinnilla saisi kaaoksen teille

Italialaiset hakkerit esittelivät hyökkäystä
Gps-hakkeroinnilla saisi kaaoksen teille

Kaksi italialaista hakkeria on esitellyt tekniikkaa, jolla gps-autonavigointilaitteisiin voi lähettää väärää tietoa radiolla. Navigointilaitteet voi saada uskomaan esimerkiksi olemattomiin ruuhkiin tai tietöihin, ja pahimmillaan hakkeri voisi sotkea liikenteen suurella alueella.

Kaksikko esitteli tekniikkaa tietoturvaan liittyvässä Cansecwest-tapahtumassa Kanadan Vancouverissa. Idea pohjautuu monien navigointijärjestelmien lisäominaisuuteen, joka hakee radiotaajuuksilta lisätietoa ruuhkista, onnettomuuksista, tietöistä, säästä ja muista liikenteeseen vaikuttavista asioista. Tekniikan nimi on traffic message channel (tmc), ja se on osa tuttua radion rds-lisäpalvelua (radio data system).

Liikenne sotkuun väärillä ilmoituksilla

Hakkerit onnistuivat murtamaan järjestelmän, jolla rds-radiotietoa lähetetään. Sen jälkeen he pystyivät kaupasta saatavilla edullisilla laitteilla lähettämään omaa keksittyä liikennetietoa radiotaajuuksilla. Heidän mukaansa tietoa voitiin laitteilla lähettää noin kilometrin säteellä, eli esimerkiksi kaupungissa vaikutusalue olisi melkoinen.

Tapahtumassa näytettiin esimerkki navigointijärjestelmästä, johon yhtäkkiä ilmestyy varoituksia olemattomista vaaroista tiellä. Hakkereiden mukaan suuria automassoja voitaisiin periaatteessa ohjata tietyille reiteille, esimerkiksi lähettämällä keksittyjä tietoja liikenneonnettomuuksista tai tietöistä.

Uhka ei tässä vaiheessa ole suuri, sillä navigaatiolaitteet eivät ole valtavan yleisiä, eikä varsinkaan niiden radiopalvelut. Tulevaisuudessa tilanne voisi muuttua, ellei järjestelmän turvallisuutta paranneta.

Tagit: Gps, Paikannus
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös