Gps löytää yhä useampaan laitteeseen

Markkinat paisuvat viisinkertaisiksi
Gps löytää yhä useampaan laitteeseen

Paikannustoiminto löytyy yhä useammasta matkapuhelimesta, mutta gps-tekniikkaa tuodaan vauhdilla myös muihin laitteisiin. IMS Research uskoo, että gps-markkinoiden koko kasvaa viisinkertaiseksi jo vuoden 2010 loppuun mennessä.

Tutkimuslaitos näkee erityisesti digikameroista löytyvän vankkaa kasvua paikannukselle. Nykyisiä gps-ratkaisuja on kuitenkin vaikeaa integroida kameroihin edullisesti. Lisäksi paikannuksen pitää onnistua välittömästi, sillä kamerankäyttäjät eivät halua odottaa puolta minuuttia tai jopa pidempään saadakseen ensimmäisen paikannuksensa.

NXP:n ohjelmistoryhmä onkin kehittänyt mielenkiintoisen ratkaisun tähän ongelmaan. Snapshot-ratkaisu vaatii vain vähän laitteistoa (antennin, rf-etuosan ja lna-vahvistimen). Kun kameralla otetaan kuva Snapshot-sovelluksessa, ohjelmisto tallentaa 100 millisekunnin verran gps-signaalia ja tallentaa sen muistiin. Kun kuva ladataan myöhemmin pc:lle, voidaan tarkka paikka laskea palvelimilla signaalinpätkän avulla.

Toki kehitystä avittaa myös uusien gps-piirisarjojen edistyneisyys. Sveitsiläinen u-blox on esitellyt kaksi uutta moduulia, jotka vievät vastaanottimien nopeuden ja herkkyyden aivan uudelle tasolle.

U-blox 5 -arkkitehtuuriin perustuvissa LEA-5-moduuleissa on peräti 50-kanavainen gps-vastaanotin. Assisted gps-moodissa vastaanottimet kykenevät ensimmäiseen paikkatietoon jopa alle sekunnissa. Sirujen herkkyys on 160 dBm.

U-bloxin uutuusmoduulit löytänevät pikavauhti tiensä kannettaviin paikannuslaitteisiin. ABI Research arvioi, että niiden markkinat yltävät vuositasolla jo yli 100 miljoonaan myytyyn laitteeseen vuonna 2010.
(Prosessori)

Tagit: Gps
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös