Gsm-numeroiden siirtäminen kangertelee

Useimmissa maissa jäänyt alle 10 prosenttiin
Gsm-numeroiden siirtäminen kangertelee

Suomessa siirrettiin operaattorilta toiselle kiivaimmillaan lähes kolmannes matkapuhelinliittymistä, mutta useimmissa Euroopan muissa vaihtuvuus on jäänyt vähäisemmäksi. Brittiläisen konsultti- ja tutkimusyhtiön Analysyksen selvityksen mukaan numeroiden siirrettävyydessä on ollut myös ongelmia.

Matkapuhelinnumeroiden siirrettävyys (mnp, mobile number portability) on ollut voimassa monissa muissakin Euroopan maissa muutaman vuoden, mutta vain muutamissa maissa yli 10 prosenttia asiakkaista on hyödyntänyt mahdollisuutta.

Analysys-tutkimusyhtiön mukaan suosio on jäänyt vähäiseksi, koska operaattorit ovat perineet palvelusta korkeita palvelumaksuja, numeroiden siirtämisessä on ollut viiveitä ja datapalveluissa on ollut ongelmia siirtämisen jälkeen. Lisäksi läheskään kaikki kuluttajat eivät selvityksen mukaan tunne mahdollisuutta lainkaan.

Suomessa 1,5 miljoonasta puoleen miljoonaan

Analysyksen mukaan numeroiden siirrettävyyden tavoite on ollut lisätä kilpailua ja asiakkaiden tyytyväisyyttä, mutta sen ei välttämättä tarvitse aiheuttaa isoa asiakasvaihtuvuutta tai hintakilpailun kiristymistä. Analysyksen mukaan tilanteen hyödyntävät operaattorit ovat voineet parantaa markkinaosuuttaan.

Analysys kauppaa raporttiaan "Mobile Number Portability: strategies" lainsäätäjille ja operaattoreille.

Suomessa gsm-numeroita siirrettiin vielä vuonna 2005 noin 1,5 miljoonaa ja vuonna 2004 noin 1,2 miljoonaa, mutta viime vuonna luku kutistui kolmasosaan tästä eli noin puoleen miljoonaan.

Gsm-numeroiden siirtäminen kangertelee
Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös