Hajaseutujen 3g-lupahakemukset syynissä

900 megahertsin verkot parantavat peittoa
Hajaseutujen 3g-lupahakemukset syynissä Suomessa toivotaan, että joidenkin vuosien päästä kesämökillekin saa nopean 3g-yhteyden.

Suomessa yritetään laajentaa 3g-verkkojen peittoaluetta huomattavasti. Viestintävirasto on saanut DNA:lta, Elisalta ja Teliasoneralta radiolupahakemukset 3g-verkkojensa laajentamiseen maaseudulle ja kesämökeille 900 megahertsin tekniikan avulla.

Nykyisin 2100 megahertsin hspa- ja umts-verkkojen peitto jää lähinnä suurimpiin esikaupunkialueisiin ja kaupunkien keskustoihin, koska näin korkealla taajuudella on rakennettava suhteellisen tiheää tukiasemaverkkoa. Alhaisemmalla 900 megahertsin taajuudella verkkojen solukoko voi olla isompi, ja näin operaattorit uskovat voivansa laajentaa 3g-peittoaan esimerkiksi kesämökeille asti.

Viestintäviraston radioverkkoyksikön päällikkö Kirsi Karlamaa kertoo, että kolmen operaattorin radiolupahakemukset ovat käsittelyssä. Viestintävirastosta ei kuitenkaan kommentoida hakemuksia tai arvioida, milloin ratkaisuja on luvassa.

Viestintävirasto joutuu ratkaisemaan, miten yhteistoiminta 900 megahertsin gsm- ja 3g-verkkojen välillä toteutetaan niin, etteivät verkot aiheuta häiriötä toisilleen. Sen on esimerkiksi päätettävä kanavajaosta operaattoreiden kesken.

Laki sallii verkkojen rakentamisen jo

Suomessa valtioneuvosto hyväksyi jo kesällä 2006 taajuusasetuksen muutoksen, jonka mukaan nykyiset 3g-verkko-operaattorit voivat käyttää umts-toimilupiaan 900 MHz taajuudellakin.

Liikenne- ja viestintäministeriön viestintäverkkoyksikön päällikkö Juhapekka Ristola toteaa, että ministeriö on katsonut uudelle tekniikalle olevan tarvetta 3g-verkkojen laajentamiseksi, ja tästä kertoo jo se, että Suomi on ollut asiassa hyvin oma-aloitteinen.

EU-komissio otti aluksi kannan, ettei asiaa saa toteuttaa kansallisesti. Myöhemmin se kuitenkin lievensi tulkintaansa eikä ole estänyt Suomea etenemisessä. Operaattoreita edustava GSM Association on yrittänyt ajaa tekniikkaa käyttöön koko Euroopassa, ja useat EU-maat ovatkin käynnistäneet selvityksiä.

Juhapekka Ristola sanoo, ettei LVM halua tai voikaan hoputtaa viestintävirastoa radiolupien käsittelyssä, vaan viraston on saatava aikaa tehdä tarvittavat selvitykset. Wcdma900-päätelaitteista ja -verkoista ei saa aiheutua häiriötä esimerkiksi nykyisille 900 megahertsin gsm-verkoille.

Operaattorit eri mieltä aikataulusta

Niin DNA, Elia ja Teliasonera ovat ilmoittaneet pitävänsä wcdma900-tekniikkaa potentiaalisena keinona laajentaa 3g-verkkoja. Erimielisyyttä on siitä, kuinka nopeasti pitäisi Suomessa edetä.

Elisan johtaja Panu Lehti sanoo, että Elisa on valmis aloittamaan 900 megahertsin 3g-verkkojen rakentamisen heti, kun viestintävirasto on tehnyt ratkaisunsa.

Panu Lehti harmittelee, että "jotkut operaattorit" ovat yrittäneet hidastaa kehitystä, koska eivät ole itse valmiita investoimaan wcdma900-verkkoihin kovin nopealla aikataululla. Elisan tavoite on Panu Lehden mukaan saada "kiinteähintainen laajakaista jokaiseen taskuun", ja tämän takia teleyhtiö haluaa päästä rakentamaan verkkoa ripeästi.

DNA:n toimitusjohtaja Riitta Tiuraniemi kertoo, että yhtiössä uskotaan vahvasti tekniikkaan etenkin maaseutujen verkottamisessa. "Nykyinen 3g alkaa pitkälti kattaa kaupungit ja esikaupunkialueet, joten asia alkaa tulla ajankohtaiseksi."

Tiuraniemi sanoo kuitenkin, että aikataulun määrittelee päätelaitteiden (kuten kännyköiden ja pc-datakorttien) tarjonta. "Markkinoilla on oltava useita houkuttelevia päätelaitteita", hän sanoo ja jatkaa, että noin vuoden päästä tilanne voi olla jo parempi. Silloin tarjontaa arvellaan olevan useilta valmistajilta.

Teliasonerasta ei haluttu kommentoida asiaa vielä tässä vaiheessa kovin monisanaisesti. Linja tuntuu olevan melko yhteneväinen DNA:n kanssa. Yhtiön mukaan 900 megahertsin 3g-verkot ovat tulossa käyttöön täydentävänä tekniikkana, mutta aikataulua on vielä vaikea arvioida.

Ensin Sonera haluaa taajuusasiat ratkaistavan ja toiseksi markkinoille tarvitaan houkuttelevia päätelaitteita ennen kuin verkkoja rakennetaan.

Kummat ensin – kännykät vai verkot

Toistaiseksi 900 megahertsin 3g-verkkoja tukevia päätelaitteita ei ole juuri saatavana. Nokia on ilmoittanut tukevansa tekniikkaa, jos kysyntää operaattoreilta tulee.

Nokian ensimmäinen 900 megahertsin 3g:tä tukeva kännykkä on kesällä julkistettu Nokia 6121 classic, jota odotetaan kauppoihin loppuvuodeksi. Se on S60-alustan älypuhelin, joka tukee nopeita hspa-yhteyksiä.

Panu Lehti vakuuttaa, että wcdma900-verkkojen tukiasemia on saatavana useilta verkkotoimittajilta, ja siten rakentaminen voitaisiin aloittaa hetimmiten.

Hajaseutujen 3g-lupahakemukset syynissä 900 MHz taajuudella voidaan rakentaa laajoja verkkoja, mutta nopeudet jäänevät 2100 MHz:n verkkoja alhaisemmiksi, koska yhden solun alueella on enemmän käyttäjiä.
Hajaseutujen 3g-lupahakemukset syynissä 900 MHz taajuudella voidaan rakentaa laajoja verkkoja, mutta nopeudet jäänevät 2100 MHz:n verkkoja alhaisemmiksi, koska yhden solun alueella on enemmän käyttäjiä.
Tagit: 900 MHz
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös