Hakkeri väittää varastaneensa Potter-uutuuden

Juonipaljastuksia viestissä
Hakkeri väittää varastaneensa Potter-uutuuden

Tuntematon hakkeri väittää varastaneensa kiihkeästi odotetun uuden Harry Potter -kirjan sähköisessä muodossa kustantamon työntekijän tietokoneelta. Apunaan hän sanoo käyttäneensä sähköpostin kautta lähettämäänsä haittakoodia.

Sarjan päättävä Harry Potter and the Deathly Hallows -kirja ilmestyy heinäkuussa. Murtoviestissä hakkeri kertoo muutaman yksityiskohdan, joiden hän väittää olevan kirjan juonesta. Motiiviksi hän selittää halun tehdä kirjan lukemisen turhaksi, ja kertoo vastustavansa Potter-kirjoja, koska ne houkuttelevat nuoria uuspakanuuteen.

Totuutta siitä, onko viesti aito vai pila eivät tässä vaiheessa tiedä oikeastaan kuin viestin lähettäjä sekä kirjan kustantaja ja kirjailija. Muille asia selviää kirjan ilmestyttyä, kun nähdään, osuivatko juonipaljastukset kohdalleen.

Edellinen Potter-kirja päätyi vääriin käsiin, kun muutamia kappaleita varastettiin kirjapainosta. Niitä varkaat yrittivät myydä sensaatiolehdille, mutta jäivät kiinni.

"Hyökkäys oli helppo. Käytin milw0rm-haittakoodia, jonka lähetin jollekin Bloomsbury Publishingin työntekijälle. Tämä napsautti linkkiä, joka vei hänet webbisivulle, jonka kautta pääsin häneen koneelleen", viestissä kerrotaan.

Tietoturva-asiantuntijat pitävät kuvatun kaltaista hyökkäystä ja varkautta mahdollisena, sillä tietomurtoja varten on saatavilla helppokäyttöisiä työkaluja.

Tagit: Tietomurto
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös