Halpakännykät heikensivät Nokian tulosta
Nokia myi tammi-maaliskuussa 91,1 miljoonaa kännykkää, eli viidenneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Kasvua tuli eniten kehittyviltä markkinoilta, joten kannattavuus ja kännyköiden keskihinnat laskivat. Toisaalta kalliimmat multimedialaitteet kävivät kaupaksi huippuhyvin
Nokian liikevoitto ensimmäisellä neljänneksellä oli noin 1,27 miljardia euroa, kun se vuotta aiemmin oli noin 1,37 miljardia euroa.
Multimedia-yksikön Nseries-tuotteet toivat liikevaihtoa jo lähes 2,3 miljardia euroa, 28 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Samalla niiden kannattavuuskin parani 31 prosenttia 424 miljoonaan euroon. Nokia arvioi toimittaneensa ensimmäisen kolmen kuukauden aikana lähes kahdeksan miljoonaa Nseries-laitetta. Yritysratkaisujen tappio väheni ja liikevaihto kasvoi, erityisesti uuden E65-kännykän ansiosta.
Eniten rahaa tuovat edelleen taloon peruskännykät, joiden yksikön liikevaihto ja -tulos laskivat vuoden takaiseen nähden.
Nokian kännyköiden keskimääräinen myyntihinta alenikin vuoden takaisesta 103 eurosta 89 euroon. Keskihinta oli sama jo vuoden 2006 viimeisellä neljänneksellä.
Nokia arvioi toimittaneensa 21 prosenttia enemmän kännyköitä kuin vuotta aiemmin. Se arvioi koko alan kasvattaneen toimituksiaan vähemmän, eli 18 prosenttia.
"Nokian suoritus vuoden 2007 ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli rohkaisevaa. Kannattavuutemme oli vahva ja sekä bruttokate- että liikevoittoprosentti ilman kertaluonteisten erien vaikutusta nousivat edellisestä vuosineljänneksestä. Myös Nokian matkaviestinten kappalemääräinen myynti kasvoi hyvin edellisvuoden vastaavasta neljänneksestä, minkä ansiosta markkinaosuutemme kasvoi ja johtoasemamme toimialalla vahvistui entisestään", Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo sanoo tiedotteessa.
Myönteiset odotukset vuodelle 2007
Nokia arvioi markkinaosuudekseen maailman kännykkämarkkinoilla nyt 36 prosenttia, prosenttiyksikön enemmän kuin vuotta aiemmin. Markkinaosuus ei noussut viime vuoden lopusta, eivätkä analyytikoiden veikkaukset 40 prosenttia lähentelevästä osuudesta siis toteutuneet.
Nokian osuus kännykkätoimituksista kasvoi Aasiassa ja Tyynenmeren alueella, kun taas USA:ssa osuus edelleen laski. Nokian kappalemääräiset toimitukset romahtivat siellä peräti 42,5 prosenttia. USA edustaa maailman kännykkämarkkinasta noin 15 prosenttia.
Nokia odottaa kännykkämyynnin kasvavan maailmassa tänä vuonna jopa 10 prosenttia viime vuoden noin 978 miljoonasta, eli yli miljardiin kännykkään.
Kallasvuon mukaan tavoite on, että yritysratkaisujen yksikkö saadaan huhti-kesäkuun aikana voitolliseksi.
Sijoittajat ottivat tulosjulkistuksen alkuun myönteisesti vastaan, sillä Nokian kurssi oli tunti tulosjulkistuksen jälkeen yli kolme prosenttia nousussa.








